Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Ruotsin junaonnettomuudessa kuolivat aikuinen ja kaksi lasta – poliisi käynnisti asiassa murhatutkinnan

Eteläisessä Ruotsissa Skånessa sattuneessa raideliikenneonnettomuudessa kuolivat aikuinen ja kaksi lasta, poliisi kertoo. Poliisin mukaan tapahtunutta tutkitaan kahtena murhana, joissa uhreina ovat lapset.

Aftonbladetille puhunut poliisi kertoo, että surmansa saaneet olivat sukua toisilleen.

Pelastuslaitoksen edustaja kertoi aiemmin päivällä, että useita ihmisiä oli joutunut junan yli ajamiksi "erittäin vakavassa" onnettomuudessa. Pelastuslaitoksen mukaan junan alle jääneet ihmiset olivat junaraiteilla.

– Juna ajoi raiteilla olleiden ihmisten päälle. He eivät istuneet autossa, pelastuslaitoksen edustaja Patrik Freij kertoi uutistoimisto TT:lle.

Tilanne alkoi paikallista aikaa ennen kello 11:tä aamupäivällä Hässleholmin eteläpuolella. Paikalla oli koko päivän runsaasti pelastushenkilökuntaa sekä poliiseja selvittämässä tapahtunutta.

Tapahtumassa osallisena ollut juna oli matkalla Malmöstä kohti pohjoisempana sijaitsevaa Hässleholmia. Hälytyksen onnettomuudesta teki veturinkuljettaja. Raideliikenteen osittainen keskeytyminen vaikutti esimerkiksi Malmön ja Tukholman väliseen junaliikenteeseen.