Ericsson sai jättitilauksen Yhdysvalloissa – Verizon rakennuttaa 5g-verkkoja yli kahdeksalla miljardilla dollarilla

Ericsson kertoi Verizon-sopimuksesta perjantaina. AFP / LEHTIKUVA

STT–TT

Ruotsalainen verkkoyhtiö ja Nokian vanha kilpakumppani Ericsson on tehnyt jättikaupat amerikkalaisoperaattori Verizonin kanssa. Ruotsalaisyhtiö rakentaa Verizonille 5g-verkkoja 8,3 miljardin dollarin (7 miljardin euron) edestä.

Verizon, jonka toimitusjohtaja on aiemmin Ericssonia johtanut ruotsalainen Hans Vestberg, on yksi amerikkalaismarkkinoiden suurimmista toimijoista.

– Tämä on yksi kaikkien aikojen suurimmista kaupoistamme. Verizon on varhain liikkeellä rakentamassa 5g-verkkoja, ja meistä tulee näin ollen yksi heidän suurimmista kumppaneistaan, sanoi Ericssonin toimitusjohtaja Börje Ekholm.

Ericsson ilmoitti samalla, että sen huhti-kesäkuun liikevoitto oli 5,8 miljardia kruunua (570 miljoonaa euroa). Tulos jäi hieman alle analyytikkojen ennusteiden.

Ekholm varoitti katsauksessaan, että yhtiön näkymät Kiinan markkinoilla kärsivät siitä, että kiinalainen verkkoyhtiö Huawei on vakoiluepäilyjen takia suljettu pois Ruotsin 5g-verkoista. Liikevaihto tärkeillä Kiinan markkinoilla laski nyt noin 200 miljoonalla eurolla.

– Olemme jo aiemmin kiinnittäneet huomiota riskeihin, että menetämme merkittävästi markkinaosuuksia Kiinassa seurauksena Ruotsin posti- ja telehallituksen päätöksestä sulkea kiinalaiset toimittajat pois Ruotsin 5g-verkoista. Tämä riski on edelleen suuri. Näimme merkittävän laskun jo toisella neljänneksellä, Ekholm sanoi uutistoimisto TT:lle.

Ekholmin mukaan tällaisissa päätöksissä pitäisi ottaa huomioon myös Ruotsille tärkeän vapaan kaupan näkökulma.

– Minusta Ruotsi on tässä valinnut toisen linjan kuin monet muut maat, ja se vaikuttaa meihin. Ekholm sanoi. Hän muistutti, että Ericssonin myynnistä 99 prosenttia tulee Ruotsin ulkopuolelta.

Nokian huhti-kesäkuun tulos julkistetaan 29. heinäkuuta.

Kommentoi

Uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut