Atrian oikaistu liikevoitto koheni selvästi – valtaosa voitosta tuli Suomesta

Atrian liikevoitosta valtaosa tuli Suomesta. Kristiina Lehto / LEHTIKUVA

Antti Autio / STT

Elintarvikeyhtiö Atrian oikaistu liikevoitto parani huhti-kesäkuussa selvästi vuoden takaisesta. Oikaistu liikevoitto kohosi 12,6 miljoonaan euroon 4,1 miljoonasta eurosta. Myös liikevaihto nousi.

Liikevoitosta valtaosa tuli Suomesta. Tuoteryhmistä vahvinta kehitys oli valmisruoassa. Atria on nostanut myös liikevoittoennustettaan muun muassa sen vuoksi, että sianlihan vienti Suomesta Kiinaan on lisääntynyt alkuvuoden aikana.

– Kuluvan vuoden toisella neljänneksellä kaikki liiketoiminta-alueet paransivat kannattavuuttaan viime vuoden vastaavaan aikaan verrattuna ja tekivät positiivisen liiketuloksen, kertoo toimitusjohtaja Juha Gröhn tiedotteessa.

Kevään ja alkukesän aikana koronarajoituksia on purettu kaikissa niissä maissa, joissa Atria toimii. Gröhnin mukaan tämä on elvyttänyt myyntiä.

Hänen mukaansa vielä ei olla sillä tasolla, jolla oltiin ennen koronaviruksen ilmaantumista, mutta palautuminen on hyvässä vauhdissa.

– Vuosi sitten valmisruokamarkkina oli laimea pitkän ja vahvan kasvujakson jälkeen. Nyt on palattu jälleen kasvuun. Muiden tuoteryhmien osalta tilannetta kuvaa parhaiten sana ”vakaa”, Gröhn arvioi.

Hänen mukaansa sekä Food Service -markkinan elpyminen että valmisruoan kysynnän kasvu osoittavat, ettei edes koronapandemia aiheuta pysyvää muutosta ruokailutottumuksiimme.

– Haluamme tasapainon kodin ja kodin ulkopuolisen ruokailun välillä. Myös ruoanlaittoon käytetty aika halutaan pitää kohtuullisena, Gröhn sanoo.

Myydystä Venäjän tytäryhtiöstä rankka tappio

Vaikka Atrian oikaistu liikevoitto kasvoi, oikaisematon liiketulos supistui. Oikaisematon liiketulos putosi 32,5 miljoonaa euroa tappiolle, kun vuosi sitten voittoa kertyi runsaat neljä miljoonaa euroa.

– Atrian venäläinen tytäryhtiö Pit-Product myytiin, ja tässä yhteydessä vuosien saatossa kertynyt ruplan ja euron välinen muuntoero kirjattiin tuloslaskelmaan. Muuntoero oli – 45,1 miljoonaa euroa, Gröhn selittää.

Hänen mukaansa kirjauksella ei ollut vaikusta Atrian rahavirtaan eikä omavaraisuuteen.

Kommentoi

Uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut