Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Ainakin kymmenen ihmistä kuoli bussionnettomuudessa Kroatiassa

Kroatiassa ainakin kymmenen ihmistä kuoli ja kymmeniä loukkaantui bussionnettomuudessa sunnuntaina.

Saksan Frankfurtin ja Kosovon pääkaupungin Pristinan välillä säännöllistä bussilinjaa ajanut linja-auto suistui tieltä Kroatian itäosassa, poliisi kertoi medialle sunnuntaina.

Bussin matkustajat olivat kosovolaisia työläisiä, jotka olivat palaamassa Saksasta kotiin lomille, Kosovon Kroatian-lähettiläs Gezim Kasapolli kertoi medialle.

Viranomaisten mukaan bussissa oli onnettomuushetkellä 69 ihmistä. Yhteensä 45 loukkaantunutta vietiin sairaalahoitoon läheiseen Slavonski Brodin kaupunkiin. Heistä kahdeksan oli sairaalan edustajan mukaan loukkaantunut vakavasti.

Bussissa oli kaksi kuljettajaa, joista yhden kerrotaan kuolleen onnettomuudessa. Toista kuljettajaa epäillään onnettomuuden aiheuttajaksi. Paikallisen syyttäjän mukaan kuljettaja olisi kertonut nukahtaneensa hetkeksi. Onnettomuuden syytä tutkitaan yhä.