Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Rauhoitettujen eläinten aiheuttamia vahinkoja korvattiin vuonna 2020 ennätyksellisen paljon – miljoonien eurojen edestä harmia aiheuttivat valkoposkihanhet

ELY-keskukset maksoivat viime vuonna yhteensä noin 4,7 miljoonaa euroa avustusta rauhoitettujen eläinten aiheuttamien vahinkojen korvaamiseksi. Koko potista valkoposkihanhien aiheuttamien viljelysvahinkojen osuus oli 3,4 miljoonaa euroa. Avustusten ennätysmäärän taustalla ovatkin ympäristöministeriön tiedotteen mukaan viime vuoden kevään vakavat valkoposkihanhivahingot.

Valkoposkihanhet pysähtyivät viime vuoden keväänä itäisen Suomen pelloille useiksi viikoiksi aiheuttaen alueella poikkeuksellisen laajat viljelysvahingot. Vahingot keskittyivät erityisesti Pohjois-Karjalan ja Kaakkois-Suomen alueille.

Pohjois-Karjalan ja Kaakkois-Suomen alueilla oli mahdollisuus hakea avustuksia keväällä tapahtuneista vahingoista. Pohjois-Karjalassa hakemuksia tuli 101.

Vahinkopinta-ala näissä oli yhteensä 2350 hehtaaria ja hyväksyttävin korvausten kokonaissumma oli noin 813 000 euroa.

Kaakkois-Suomessa hakemuksia tuli keväällä 38 kappaletta vahinkopinta-alaltaan 1040 hehtaaria. Hyväksyttävien korvausten kokonaissumma Kaakkois-Suomessa oli noin 165 000 euroa.

Muita viime vuonna korvattuja rauhoitettujen eläinten aiheuttamia vahinkoja olivat maakotkan aiheuttamat porotalousvahingot, joita korvattiin lähes miljoona euroa sekä kalasääsken kalanviljelylaitoksilla aiheuttamat vahingot, joita korvattiin lähes 40 000 euroa.

Avustushakemukset luonnonsuojelulailla rauhoitettujen eläinten vuonna 2021 aiheuttamista vahingoista on jätettävä vuoden loppuun mennessä.