Urpilainen kannustaa Suomea tuomaan omia ideoita esiin EU:n puolustusyhteistyön kehittämisessä

Urpilainen kannustaa Suomea olemaan aloitteellinen EU:n puolustusyhteistyön kehittämisessä. Jussi Nukari / LEHTIKUVA

Heta Hassinen / STT

Komissaari Jutta Urpilainen (sd.) katsoo EU-komission Ursula von der Leyenin paaluttaneen askelia kohti puolustusunionia tämänpäiväisessä puheessa EU-parlamentille.

Puolustuksen tiivistämiseksi von der Leyen muun muassa ehdotti tilannetiedon nykyistä parempaa jakamista EU-maiden välillä sekä kyberuhkiin vastaamisen vahvistamista.

Ensi vuoden alkupuoliskolla on määrä järjestää puolustuskysymyksiin keskittyvä EU-huippukokous.

– Tietenkin toiveena on, että siinä kokouksessa pystyttäisiin jo saamaan jäsenmailta selkeitä sitoumuksia, mitä kaikkea puolustusunioni sitten käytännössä voisi pitää sisällään, Urpilainen sanoi suomalaismedialle von der Leyenin puheen jälkeen.

Urpilainen kannustaa Suomea olemaan aloitteellinen EU:n puolustusyhteistyön kehittämisessä.

Urpilaisen mukaan von der Leyenin puhe oli vahva, ja siinä tuli esiin tarve tehdä EU:sta vahvempi kansainvälinen toimija. Urpilainen nostaa esiin muun muassa koronarokotteiden toimittamisen köyhiin maihin sekä kumppanimaiden tukemisen ilmastotoimissa.

Lisää tukea Afganistanille

Von der Leyen nosti puheessaan odotetusti esiin Afganistanin tilanteen. Hän lupasi EU:n seisovan afganistanilaisten tukena ja lisäävän humanitaarista apua Afganistanille sadalla miljoonalla eurolla.

Jo aiemmin EU oli ilmoittanut nostavansa humanitaarista apua Afganistanille 50 miljoonasta euroon 200 miljoonaan euroon. Nyt ilmoitetut 100 miljoonaa tulisi tähän päälle.

Urpilainen huomauttaa, että osa humanitaarisesta avusta käytetään afganistanilaisten auttamiseen muissa maissa, kuten Afganistanin naapurimaissa, joihin ihmisiä on paennut äärijärjestö Talebanin valtaannousua.

Urpilaisen mukaan EU:lla on intressejä tukea Afganistania ympäröivän alueen vakautta.

– Paljon mietimme sitä, voisimmeko siirtää osaa Afganistanille suunnatuista kehitysyhteistyörahoista myös sen alueen tukemiseksi.

Arviointi tulevasta käynnissä

Humanitaarisella avulla tarkoitetaan esimerkiksi ruoan, veden ja suojan toimittamista konfliktin keskelle joutuneille ihmisille. Kehitysyhteistyö voi olla taas vaikkapa koulutuksen ja terveydenhuollon parantamiseen tähtäävien hankkeiden tukemista köyhemmissä maissa.

Tällä hetkellä EU on jäädyttänyt kaiken kehitysyhteistyön Afganistanin kanssa. Käynnissä on arviointi siitä, millaista kehitysyhteistyötä EU pystyy tekemään jatkossa Afganistanissa.

Urpilainen muistuttaa, että EU:n ulkoministerikokouksessa on sovittu, että Taleban-hallintoa lähestytään koordinoidusti ja mahdolliselle yhteistyölle asetetaan ehtoja.

– Riippuu paljon siitä, ovatko talebanit valmiita näihin ehtoihin sitoutumaan. Siihen kuuluu myös demokratian, ihmisoikeuksien, naisten oikeuksien, oikeusvaltioperiaatteen kunnioittaminen. Jos he eivät ole näihin sitoutuneet, niin silloin emme voi suoraan sen hallinnon kanssa tehdä yhteistyötä, Urpilainen sanoo.

Kommentoi

Uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut