Putinin tukipuolueen odotetaan voittavan Venäjän duuman vaalit

Ensimmäisiä äänestystuloksia saatiin nopeasti vaaliuurnien sulkeuduttua sunnuntaina. AFP / LEHTIKUVA

AFP / STT

Venäjän duuman eli parlamentin kolmipäiväiset vaalit päättyivät sunnuntaina. Presidentti Vladimir Putinin puolueen Yhtenäisen Venäjän odotettiin säilyttävän enemmistön parlamentissa.

Äänestys päättyi viimeisenä Kaliningradissa, missä vaaliuurnat sulkeutuivat kello 21 Suomen aikaa. Parlamenttivaalit antavat venäläisille mahdollisuuden äänestää myös verkossa.

Äänestämässä oli käynyt runsaat 45 prosenttia äänioikeutetuista sunnuntaina kello 19 Suomen aikaa, kerrottiin vaalilautakunnan johdosta Moscow Timesin mukaan.

Asiantuntijoiden mukaan opposition tukahduttaminen oli näissä vaaleissa Venäjällä ennätyksellisen suurta. Hallinnon vastustajia vangittiin ja ajettiin maanpakoon, ja heitä estettiin asettumasta ehdolle. Samoin riippumattoman median toimintaa rajoitettiin määrittelemällä tiedotusvälineitä ulkomaisiksi agenteiksi.

Vaaleja seuraava riippumaton venäläinen Golos-järjestö oli kirjannut lauantaina iltapäivään mennessä yli 2 700 epäilyä vaalivilpistä.

Erikoinen sovelluskohu

Venäjän opposition näkyvin poliitikko Aleksei Navalnyi on vangittuna. Hän kehotti aiemmin tällä viikolla venäläisiä äänestämään kommunisteja protestina.

Vaaleihin liittyy se, että teknologiajätit Google ja Apple taipuivat Venäjän hallinnon painostukseen ja poistivat Venäjän opposition sovelluksen sovelluskaupastaan. Poistettu sovellus suosittelee äänestäjille ehdokasta, jolla on vaalipiirissä paras mahdollisuus päihittää valtapuolue Yhtenäisen Venäjän ehdokas.

Myös viestisovellus Telegramissa toiminut bottisovellus poistettiin, kuten myös muun muassa opposition jakamia Youtube-videoita, joissa suositeltiin opposition ehdokkaita.

Lauantaina Venäjän vaalilautakunta ilmoitti, että se oli havainnut ulkomaisten puuttumisen meneillään oleviin vaaleihin. Lautakunnan mukaan kolme hakkerien hyökkäystä tehtiin vaalien verkkojärjestelmään.

Vaikka 68-vuotias presidentti Putin on edelleen suosittu, tuki Yhtenäinen Venäjä-puolueelle on huvennut elintason laskiessa.

Yhtenäisen Venäjän odotetaan varmistavan itselleen kahden kolmasosan enemmistön 450 kansanedustajan paikasta. Valtion kyselytutkimuslaitoksen Vtsiomin mukaan alle 30 prosenttia venäläisistä olisi äänestämässä puoluetta. Määrä on laskenut 10 prosenttia vuoden 2016 parlamenttivaalien alla tehtyihin kyselytutkimuksiin verrattuna.

Vaaliuurnien sulkeuduttua sunnuntaina illalla saatiin nopeasti ensimmäisiä äänestystuloksia. Moscow Timesin mukaan vaalilautakunta ilmoitti, että Yhtenäisen Venäjän ääniosuus oli vajaat 39 prosenttia, kun kaikista annetuista äänistä oli laskettu yhdeksän prosenttia. Toiseksi eniten ääniä oli vaalilautakunnan mukaan saanut tässä vaiheessa kommunistipuolue, jonka ääniosuus oli noin 25 prosenttia.

Kommentoi

Mainos: Keski-Uusimaa

Monipuoliset digisisällöt koko kotiin

Uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut