Al-Holin leirillä on kuollut tänä vuonna yli 60 lasta, kertoo Pelastakaa Lapset

Pelastakaa Lapset peräänkuuluttaa rikkaita länsimaita kotiuttamaan leireillä olevia lapsia ja heidän perheitään. AFP / LEHTIKUVA

Anssi Rulamo / STT

Koillis-Syyriassa sijaitsevalla al-Holin leirillä on kuollut tänä vuonna 62 lasta, kertoo Pelastakaa Lapset -järjestö torstaina julkaisemassaan raportissa.

Al-Holin ja al-Rojin leireillä on raportin mukaan yhteensä noin 40 000 lasta, jotka elävät kurjissa oloissa. Leireillä lapsia uhkaavat sairaudet ja kuolema muun muassa tulipalon, likaisen veden, aliravitsemuksen ja lähes olemattoman terveydenhuollon takia. Al-Holissa on murhattu kuluvana vuonna 73 ihmistä, joista kaksi lapsia.

Vain 40 prosenttia al-Holin lapsista saa opetusta.

Pelastakaa Lapset peräänkuuluttaa rikkaita länsimaita kotiuttamaan leireillä olevia lapsia ja heidän perheitään. Britannia on kotiuttanut vain neljä lasta, ja yli 60 brittilapsen uskotaan olevan vielä leireillä. Ranskalla on leireillä ainakin 320 lasta, mutta se on tuonut tähän mennessä kotiin vain 35. Suomi kotiutti heinäkuussa al-Rojista kaksi lasta ja heidän äitinsä.

– Nämä lapset kokevat traumaattisia tapahtumia, joita yhdenkään lapsen ei pitäisi joutua käymään läpi. Ja he joutuvat kokemaan tämän vuosien konfliktialueilla asumisen jälkeen. On käsittämätöntä, että he joutuvat elämään näin, sanoo Pelastakaa Lasten Syyrian avustustoimia johtava Sonia Khush tiedotteessa.

Koillis-Syyrian leireillä asuu äärijärjestö Isisin jäseniksi epäiltyjen miesten perheenjäseniä. Leirejä hallinnoivat aluetta hallussaan pitävät kurdit.

Kommentoi

Mainos: Estateguru Finland Oy

Kolme syytä harkita yrityslainan ottamista

Uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut