Ruotsin Göteborgissa eilen tapahtuneen räjähdyksen rikospaikkatutkinta on päästy aloittamaan tänään. Tapahtumapaikkana ollut kerrostalo vaurioitui räjähdyksessä pelättyäkin pahemmin, minkä vuoksi tilojen turvallisuus piti varmistaa ennen teknisten tutkijoiden päästämistä paikalle.
– Vaurioita on enemmän kuin aluksi uskottiin. Jotkut hissikuilut ovat täysin avoimia, seiniä on paikoin romahtanut ja katoissa sekä seinissä on halkeama. Niitä on pitänyt vahvistaa, ettei vaaraa sortumisesta olisi, poliisin tiedottaja Thomas Fuxborg kuvaili tilannetta Dagens Nyheterille .
Aftonbladet-lehden haastatteleman ja pommi-iskuja aiemmin tutkineen poliisin mukaan Göteborgin tapauksessa ovat poikkeuksellisia räjähdyksen suuri voima ja sen aiheuttamat tulipalot. Nimettömänä pysyvän poliisin mukaan vaurioiden laajuus useassa rappukäytävässä näyttäisi viittaavan siihen, että räjähde oli asetettu talon kellariin.
Poliisi totesi jo eilen, ettei räjähdyksen syy ollut "luonnollinen" vaan se oli tahallaan aiheutettu. Tapahtuman mahdollista yhteyttä Göteborgia piinanneisiin rikollisjengeihin tai niiden keskinäisiin välienselvittelyihin ei ole toistaiseksi vahvistettu. Poliisi ei ole myöskään nimennyt tai ottanut kiinni ketään epäiltynä teosta.
Useiden ruotsalaismedioiden mukaan kerrostalossa asui poliisi, joka on ollut mukana järjestäytyneen rikollisuuden vastaisessa työssä ja todistanut useissa oikeudenkäynneissä.
– Nämä ovat toistaiseksi vain hypoteeseja, Fuxborg kommentoi.
"He veivät meiltä turvallisuuden pois"
Annedalissa Göteborgin keskustassa tapahtuneen räjähdyksen jäljiltä joutui sairaalahoitoon kaikkiaan 16 ihmistä. Göteborgs-Posten -lehden mukaan suurin osa heistä oli jo päässyt keskiviikkona pois sairaalasta, mutta yksi uhreista oli yhä tehohoidossa.
Useammilta loukkaantumisilta vältyttiin ilmeisesti myös sen ansiosta , että talossa asunut pelastuslaitoksen työntekijä oli rauhoitellut parvekkeilleen savua paenneita asukkaita ja saanut heidät luopumaan aikeista hypätä alas pihalle.
Poliisi jatkoi keskiviikkona talon muiden asukkaiden kuulemista ja kartoitti talossa vierailleita. Kaikkiaan 140 huoneiston asukkaat evakuoitiin rakennuksesta räjähdyksen ja sitä seuranneiden tulipalojen takia. Kyse on sadoista henkilöistä, joiden kotiinpaluun ajankohta on epävarmuuden peitossa.
– Olemme ymmärtäneet niin, että emme voi asua kotona vielä hetkeen. Vaikka huoneistomme välttyi savulta, niin sähköä tai vettä ei sinne tule. Niitä ei ole suljettu, ne ovat tuhoutuneet, kertoo perheensä kanssa evakuoitu Pär Eriksson.
Övre Husargatanin talossa niin ikään asunut Anita Karlsson kertoo viihtyneensä hyvin, mutta räjähdys on saanut hänet harkitsemaan muuttoa pois.
– Tällä tuntuu nyt turvattomalta. He veivät meiltä turvallisuuden pois, hän sanoo.