Metsä Tissue suunnittelee uuden pehmopaperitehtaan rakentamista Britanniaan

Tehtaan sijaintipaikka on määrä valita ensi vuoden alkupuoliskolla. -KOIVISTO ANTTI AIMO-KOIVISTO / LEHTIKUVA

STT

Metsä Groupin pehmopaperiliiketoiminta Metsä Tissue suunnittelee uuden pehmopaperitehtaan rakentamista Britanniaan.

Laitosta on suunniteltu rakennettavan seuraavan kymmenen vuoden aikana useassa eri vaiheessa siten, että investoinnin ensimmäinen vaihe olisi valmis vuoden 2025 aikana, yhtiö kertoo.

Britannian ja Irlannin markkinoille ammattilais- ja kuluttajatuotteita valmistavan tehtaan vuotuinen pehmopaperin tuotantokapasiteetti olisi 240 000 tonnia.

Tehtaan sijaintipaikka on määrä valita ensi vuoden alkupuoliskolla. Tällä hetkellä tarkastelussa ovat Metsä Tissuen mukaan Newark ja Hull.

Tehtaan tuotanto perustuisi Metsä Tissuen mukaan vastuullisen ensikuituraaka-aineen hyödyntämiseen. Uudessa tehdaskonseptissa on yhtiön mukaan tarkoituksena hyödyntää parasta saatavilla olevaa teknologiaa, mikä mahdollistaa maailmanluokan ympäristötehokkuuden pehmopaperituotannossa.

Toimitusjohtaja Esa Kaikkosen mukaan Metsä Tissue on kehittänyt uudenlaista pehmopaperitehdaskonseptia kahden viime vuoden aikana Ruotsin Mariestadin tehtaan laajennusinvestointia valmisteltaessa.

– Näemme Ison-Britannian markkinalla mahdollisuuksia kasvuun ja haluamme palvella markkinaa paikallisella tuotannolla uuden konseptimme pohjalta, Kaikkonen sanoo Metsä Tissuen tiedotteessa.

Kommentoi

Mainos: Keski-Uusimaa

Monipuoliset digisisällöt koko kotiin

Uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut