Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Nordea päätti jättiosinkojen jakamisesta – liki kolmen miljardin potti on tiettävästi Suomen pörssihistorian suurin

Nordea on päättänyt historiallisen suureksi kasvaneen, kahden vuoden ajalta kertyneen osinkopotin jakamisesta. Potilla on kokoa noin 2,9 miljardia euroa. Kyseessä on Suomen pörssihistorian tiettävästi suurin kerralla jaettava osinkopotti.

– Kyllä se kovasti siltä näyttää. En voi sanoa tsekanneeni kaikkia, mutta epäilen kyllä hyvin suurella todennäköisyydellä olevan, koska tämä on nyt selkeästi isompi kuin ne aikaisemmin puhutut suurimmat, kertoo Nordean sijoittajasuhdejohtaja Matti Ahokas STT:lle.

Nordean potti jättää kauas taaksensa Suomen pörssihistorian aiemmat ennätyspotit, kuten Sammon ja Fortumin miljardiluokan potit. Pankin osakkeenomistajille maksetaan tästä potista varsinaista osinkoa 0,72 euroa osakkeelta.

Vuosien 2019 ja 2020 osingot olivat yhteensä 0,79 euroa osakkeelta, mutta tästä 0,07 euroa osakkeelta maksettiin jo aikaisemmin helmikuussa.

Nordean osakkeen tämänhetkisellä osakekurssilla laskettuna osinkotuotto olisi noin 6,5 prosenttia, mikä olisi Helsingin Sanomien mukaan vuoden paras tulos.

Osingot maksetaan pankin osakkeenomistajille, jotka ovat osingonmaksun täsmäytyspäivänä ensi viikon tiistaina merkittynä Nordean osakasluetteloon.

Osingot maksetaan osakeomistajien tileille tiistaina 12. lokakuuta tai mahdollisimman pian sen jälkeen. Osingonmaksulla ei ole vaikutusta Nordean vakavaraisuuteen.

Helsingin pörssissä osinkopäätös näkyi Nordean osakkeen hinnan 1,1 prosentin laskuna reilusta 11,20 eurosta 11,12 euroon kaupankäynnin päätyttyä. Pankin osake on nauttinut arvonnousua koko vuoden ja kohonnut viime päivinä osinkopäätöksen edellä.

Finanssivalvonnan suositus raukesi

Nordean osinkopotti on kasvanut poikkeuksellisen suureksi viranomaisten suosituksena asettaman osingonjakokiellon vuoksi. Kielto poistui käytöstä syyskuun päätyttyä.

Finanssivalvonta kertoi heinäkuussa, ettei se enää jatka syyskuun lopun jälkeen suositustaan voitonjakojen välttämisestä. Päätöksessä huomioitiin Euroopan keskuspankin (EKP) heinäkuussa tekemä päätös olla jatkamatta vastaavaa suositustaan luottolaitosten voitonjaon rajoittamisesta.

EKP:n päätös perustui siihen, että taloudellisen tilanteen katsottiin parantuneen ja epävarmuuden siten pienentyneen. Suomessa Finanssivalvonta on noudattanut voitonjakosuosituksissaan EKP:n linjauksia. Nordean linjana on ollut noudattaa suosituksia, vaikka ne eivät olleetkaan sitovia määräyksiä.

– Siinä vaiheessa kun suositus pantiin voimaan, oli tilanne paljon epävarmempi. Nythän on nähty, että talous kasvaa. Hienoa, että nyt päästään normaaliin päiväjärjestykseen, koska osingot ovat tärkeitä meidän osakkeenomistajille ja ne kuuluvat heille, kertoo Matti Ahokas Nordealta.

Finanssivalvonta odottaa, että luottolaitokset huomioivat jatkossakin osingonjaossa ja toiminnassaan muutenkin koronapandemian pitkittymisen aiheuttamat riskit.

Pankeista osingonjaostaan päätti tänään myös Evli Pankki , joka kertoi maksavansa tilikaudelta 2020 osinkoa 0,73 euroa osakkeelta. Potilla on kokoa yhteensä 17,4 miljoonaa euroa.