Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Finanssivalvonta antaa vakuutusyhtiöille jälleen vapaat kädet osingonjakoon

Finanssivalvonta ilmoitti maanantaina, ettei se enää jatka vakuutusyhtiöille annettua suositustaan pidättäytyä voitonjaosta sekä muuttuvasta palkitsemisesta. Finanssivalvonnan mukaan sen päätös perustuu taloudellisen tilanteen paranemiseen ja epävarmuuden pienenemiseen.

Päätöksessä huomioitiin Euroopan keskuspankin (EKP) heinäkuun lopulla tekemä vastaava päätös olla jatkamatta suositusta luottolaitosten voitonjaon rajoittamisesta syyskuun lopusta eteenpäin.

Finanssivalvonta kertoo odottavansa, että vakuutusyhtiöt huomioivat jatkossakin osinkoja suunnitellessaan ja toiminnassaan koronapandemian pitkittymisen aiheuttamat riskit. Yhtiöiden olisi arvioitava pääomien tarve, liiketoimintamalliensa kestävyys sekä toimintaan sisältyvät riskit.