96-vuotiaan karkurin oikeudenkäynti alkoi – nainen työskenteli Natsi-Saksan keskitysleirin sihteerinä

Natsi-Saksan keskitysleirillä sihteerinä työskennellyt Irmgard Furchner joutui tiistaina oikeuden eteen. AFP / LEHTIKUVA

STT–AFP

Natsi-Saksan keskitysleirillä sihteerinä työskennellyt Irmgard Furchner joutui tiistaina oikeuden eteen.

Vuosina 1943–1945 Stutthofin keskitysleirin komentajan Paul Werner Hoppen sihteerinä työskennellyttä Furchneria syytetään avunannosta yli 11 000 ihmisen murhaan tai murhan yritykseen. Furchner oli tapahtumien aikaan 18- ja 19-vuotias, minkä vuoksi syytteet käsitellään nuorisotuomioistuimessa.

Puolassa Gdanskin kaupungin lähistöllä sijainneella keskitysleirillä surmattiin syytekirjelmän mukaan kaikkiaan noin 65 000 ihmistä.

Ensimmäinen naissyytetty vuosikymmeneen

Furchner on viimeisen vuosikymmenen ajalta ensimmäinen nainen, joka joutuu vastaamaan Natsi-Saksan aikaisista rikoksista. Oikeudenkäynnin piti alun perin alkaa 30. syyskuuta, mutta 96-vuotias Furchner jätti tuolloin saapumatta Itzehoen kaupungin oikeustalolle.

Ennen oikeudenkäynnin alkua nainen oli lähettänyt tuomarille kirjeen, jossa hän sanoi, ettei halua saapua henkilökohtaisesti oikeuden eteen.

Poliisi nappasi karkuteille lähteneen naisen 60 kilometriä kaakkoon sijaitsevasta Hampurin kaupungista samana iltapäivänä. Syytetty onnistui pakoilemana poliisia useamman tunnin ajan. Mediatietojen mukaan karkuri on joutunut tämän jälkeen käyttämään sähköistä valvontalaitetta.

Kansainvälisen Auschwitz-komitean varapuheenjohtajan Christoph Heubnerin mukaan oikeuden pakoilu osoitti sekä uhrien että lain halveksuntaa.

Syyttäjä: Sihteeri tiesi julmuuksista

Tiistaina oikeuskäsittelyyn pyörätuolissa saapunut Furchner oli peittänyt päänsä vaalealla, kukkakuvioisella huivilla sekä valkoisella kasvomaskilla.

Syyttäjän mukaan Furchner hoiti keskitysleirin komentajan Hoppen sihteerinä työskennellessään tämän kirjeenvaihtoa sekä kirjoitti puhtaaksi saneluita. Pakkosiirtoja ja teloituksia koskevat käskyt puhtaaksi kirjoittanut sihteeri ei syyttäjän mukaan ole voinut välttyä tiedolta keskitysleirin tapahtumista, kuten esimerkiksi joukkoteloituksista.

Lisäksi uhrien itku ja huuto leirin kaasukammioista on kuulunut syyttäjän mukaan selvästi kaikkialle keskitysleiriin.

Aika käymässä vähiin

Samoihin aikoihin kun Furchner pakoili oikeudenkäyntiään, vastasi toinen hyvin iäkäs syytetty, 100-vuotias Josef Schuetz oikeudenkäynnissä syytteisiin avunannosta 3 518 keskitysleirivangin murhaan Sachsenhausenissa. Syytteet kiistävät Schuetz sekä Furchner ovat vanhimpia Natsi-Saksan ajan rikoksista syytteeseen joutuneita.

Syyttäjät selvittelevät parhaillaan myös kahdeksaa muuta Natsi-Saksan aikaista rikosta.

Viime vuosina useampia tapauksia on jouduttu hylkäämään sen vuoksi, että seitsemänkymmentäkuusi vuotta sitten päättyneen toisen maailmansodan aikaisista rikoksista syytetyt ovat joko liian huonossa kunnossa tai jo kuolleet. Viimeisin tuomion saanut on entinen SS-joukkojen vartija Bruno Dey. 93-vuotias Dey sai kahden vuoden ehdollisen tuomion heinäkuussa.

Kommentoi

Mainos: Keski-Uudenmaan kehittämiskeskus

Lisäkasvua ulkomailta – kansainvälistymisstrategia syntyi Keuken kanssa

Uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut