Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Puolustusvoimat hankkii uusia 155 millimetrin panssarihaupitseja – hintalappu 30 miljoonaa euroa

Suomen puolustusvoimat aikoo lunastaa option 155 millimetrin panssarihaupitseista, tiedottaa puolustusministeriö.

Puolustusministeri Antti Kaikkonen (kesk.) on hyväksynyt Puolustusvoimien hankintaesityksen viiden panssarihaupitsin lisähankinnasta ja valtuuttanut Puolustusvoimien logistiikkalaitoksen tekemään lisähankinnan seuraavasta viidestä kappaleesta vuonna 2022.

Hankinta on jatkoa vuoden 2017 tela-alustaisten 155 mm:n panssarihaupitsien hankinnalle. Panssarihaupitsit hankittiin vuonna 2017 valtioiden välisenä kauppana Korean tasavallan toimielimeltä KOTRA:lta.

Sopimukseen sisältyi lisähankintamahdollisuus panssarihaupitseista ja niiden tarvikkeista sekä varaosista. Lisähankintaa koskevan kaupan arvonlisäveroton hinta on kokonaisuudessaan 30 miljoonaa euroa. Panssarihaupitsien lisäksi kauppaan kuuluu myös varaosia ja tarvikkeita.

Hankinnalla korvataan osittain 2020-2030 -luvuilla vanhenevaa ja käytöstä poistuvaa tykistökalustoa. Hankinta sisältyy puolustushallinnon suunniteltuun budjettikehykseen. Hankinta valmisteltiin puolustusministeriön johdolla yhdessä Maavoimien esikunnan ja Puolustusvoimien logistiikkalaitoksen kanssa.