Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Mies löytyi sidottuna ja vakavasti pahoinpideltynä ulkovarastosta Outokummussa toissa viikolla – "Yhdellä tai useammalla epäillyllä on ollut jonkinlaista menneisyyttä uhrin kanssa"

Pohjois-Karjalassa Outokummussa löytyi sidottu ja vakavasti pahoinpidelty mies ulkovarastosta toissa viikolla, kertoo Itä-Suomen poliisi.

Poliisi sai toissa viikon keskiviikkona ilmoituksen, jonka mukaan miestä pidetään vasten tahtoaan yksityisen kiinteistön ulkovarastossa. Paikalle meni useita poliisipartioita, jotka löysivät käsistään ja jaloistaan sidotun miehen yksityisasunnon pihapiiriin kuuluvasta ulkovarastosta.

Mies kertoi poliisille, että häntä oli pahoinpidelty edellispäivästä lähtien ja että hänet oli kuljetettu autolla paikkaan, josta poliisi hänet löysi.

Mies vietiin sairaalaan. Poliisin mukaan miehen vammat ovat vakavia, mutta eivät hengenvaarallisia.

Tutkinnanjohtaja, rikoskomisario Janne Takkunen ei kerro epäiltyjen tarkkaa määrää. Hän kuitenkin kuvailee epäiltyjä olevan alle kymmenen mutta yli kolme. Epäiltyjen joukossa on sekä naisia että miehiä.

Takkusen mukaan osa epäillyistä tunsi uhrin entuudestaan.

– Tämähän ei ole sattumanvaraisesti vain johonkin henkilöön kohdistunut teko. Uhri on valikoitunut sillä tavalla, että yhdellä tai useammalla tästä epäiltyjen joukosta on ollut jonkinlaista menneisyyttä uhrin kanssa. Mahdollisia aiempia kaunoja siellä on ollut tätä uhria kohtaan tai heidän mielestään on ollut jokin syy kohdistaa tekoja juuri tähän uhriin, Takkunen kertoo.

Takkusen mukaan epäillyt ovat korkeintaan keski-ikäisiä.

Useita epäiltyjä vangittiin viime viikolla

Uhrista ilmoituksen tehnyt on poliisin tiedossa.

– Yksikään näistä epäillyistä ei ole soittanut eikä myötävaikuttanut siihen, että poliisi on päässyt uhrin vapauttamaan. Tässä ei ole semmoinen tilanne, että epäiltyjen joukosta olisi joku tullut katumapäälle ja päättänyt ilmoittaa, vaan ilmoitus on tullut poliisille muilla keinoin, Takkunen kertoo.

Pohjois-Karjalan käräjäoikeus vangitsi viime viikolla useita ihmisiä epäiltyinä törkeästä ryöstöstä ja törkeästä vapaudenriistosta. Takkusen mukaan osa vangituista on jo vapautettu.

– Tutkinnan edetessä olemme saaneet lisätietoa tapahtumista, joten aivan kaikkia asiassa alkuvaiheessa vangittuja ei ole enää vangittuna.

Poliisi tutkii asiaa törkeänä ryöstönä ja törkeänä vapaudenriistona.

Poliisin käsityksen mukaan tapahtumista ei ollut vaaraa sivullisille.