Kiinalaiskaupunki tarjoaa tuhdin tukun rahaa koronavihjeestä – viranomaisten mukaan käynnissä on kansan sota virusta vastaan

Ihmiset rekisteröityivät ennen koronavirustestausta Pekingissä. AFP / LEHTIKUVA

STT–AFP

Kiinalaiskaupunki tarjoaa tuhansien euron palkkion vihjeestä, joka auttaa selvittämään kaupungissa leviävien koronatartuntojen alkuperän. Lähellä Venäjän-rajaa maan pohjoisosassa sijaitsevan Heihen viranomaiset lupaavat maksaa tiedosta 100 000 juania (vajaat 13 400 euroa).

Viranomaisten mukaan käynnissä on "kansan sota" virusta vastaan.

Kiinassa rekisteröitiin tiistaina 43 uutta paikallista virustartuntaa. Vaikka määrä on pieni, se sotii Kiinan viranomaisten strategiaa vastaan, jossa on pyritty painamaan tartuntamäärät nollaan tiukalla rajavalvonnalla, pitkillä karanteeneilla ja kohdennetuilla koronasuluilla.

Henanin maakunnassa tautiryppäät on jäljitetty kouluun, minkä vuoksi terveysviranomaiset ovat kiirehtineet lasten rokottamisen nopeuttamista.

Kiina on hyväksynyt ehdolliseen käyttöön viisi koronarokotetta, mutta niiden tehokkuus viruksen aiheuttamaa tautia vastaan vaihtelee 50–82 prosentin välillä, mikä on vähemmän kuin esimerkiksi Pfizerin ja Biontechin sekä Modernan rokotteilla.

Maan virallisen Xinhua-uutistoimiston mukaan tiukat koronasulut ja -rajoitukset ovat edelleen paras keino taistella koronan leviämistä vastaan.

Kommentoi

Mainos: Keski-Uudenmaan kehittämiskeskus

Lisäkasvua ulkomailta – kansainvälistymisstrategia syntyi Keuken kanssa

Uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut