Isät käyttivät viime vuonna keskimäärin kaksi kolmasosaa isyysvapaistaan – eniten vapaata pitivät ahvenanmaalaiset

Isät käyttivät Suomessa viime vuonna keskimäärin kaksi kolmasosaa lakisääteisistä isyysvapaistaan, kertoo Kansaneläkelaitos Kela. Osuus tarkoittaa keskimäärin 35:tä arkipäivää yhtä isää kohden.

Pisimpään vapaalla olivat ahvenanmaalaiset isät, jotka pitivät isyysvapaata keskimäärin 43 päivää. Lyhyimmät vapaat pidettiin Päijät-Hämeessä, jossa isyysvapaan pituus oli keskimäärin 31 päivää.

Isyysvapaan lakisääteinen kiintiö on Suomessa 54 arkipäivää. Vanhempainpäivärahaa maksettiin viime vuonna yhteensä noin 58 000 isälle.

– Isyysrahan lisäksi isät voivat saada vanhempainrahaa, mutta vanhemmat jakoivat vanhempainrahakauden vain harvoin, tilastoasiantuntija Siru Keskinen sanoo Kelan tiedotteessa.

Vanhempainrahaa sai viime vuonna Suomessa joka kahdeskymmenes isä.

Valtioneuvoston suunnittelema perhevapaiden uudistus nostaisi isien vapaakiintiön ensi vuoden elokuusta alkaen 160 arkipäivään.

Kelan mukaan isyysvapaiden uudistukset ovat aiemmin lisänneet isien vanhempainpäivärahojen käyttöä. Vuoden 2013 uudistus pidensi isien käyttämiä vapaita keskimäärin 33 päivästä 36 päivään.

Mainos: LähiTapiola Uusimaa

Mainos: Mediatalo Keskisuomalainen

Mainos: Mediatalo Keskisuomalainen

Vaalimainoksesi mukana bussimatkoilla ja aamupalapöydissä

Etusivulla nyt

Luetuimmat

Mistä tänään puhutaan?

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut