Itsemurhaiskujen seurauksena ainakin neljä ihmistä on kuollut Ugandassa, kymmeniä haavoittui – Isis ilmoittautui tekijäksi

Iskut tapahtuivat lähellä maan parlamenttia ja poliisin päämajaa. AFP / LEHTIKUVA

STT–AFP

Itäisen Afrikan Ugandassa neljä ihmistä on kuollut pääkaupunki Kampalassa tiistaina tehtyjen itsemurhaiskujen seurauksena. Kolme ihmistä kuoli eilen ja neljäs menehtyi saamiinsa vammoihin keskiviikon vastaisena yönä.

Poliisin mukaan terroristijärjestö Isis on ilmoittautunut iskujen tekijäksi.

Britannian yleisradioyhtiö BBC kirjoittaa, että yli 30 ihmistä haavoittui. Ugandan Punaisen Ristin tietojen mukaan suurin osa haavoittuneista on poliiseja. Kuolonuhrien määrä saattaa median mukaan kasvaa.

Iskut tapahtuivat lähellä maan parlamenttia ja poliisin päämajaa. Kaksi iskijää liikkui moottoripyörillä esittäen olevansa moottoripyörätaksinkuljettajia. Pyörät räjäytettiin lähellä parlamenttitalon sisäänkäyntiä. Iskuissa kuoli ohikulkija.

Kolmas isku tapahtui lähellä poliisiaseman tarkastuspistettä. Poliisin mukaan siinä kuoli kaksi ihmistä.

Iskut tapahtuivat tiistaiaamuna muutaman minuutin päässä tosistaan.

– Yleisön tulee olla valppaita ja tarkkailla ihmisiä linja-autoasemien, hotellien, kirkkojen, moskeijoiden ja torien sisääntulopisteissä, Ugandan presidentti Yoweri Museveni sanoi.

Poliisin tiedottaja Fred Enanga kertoo, että poliisit estivät yhden iskun.

"Uhka on todellinen ja suuri"

Tarkastuspisteitä on otettu käyttöön useilla teillä Kampalassa. Alueet, joilla itsemurhaiskut tehtiin, on suljettu liikenteeltä tutkijaryhmien tutkiessa paikkoja.

– Turvallisuutta on tehostettu Kampalassa ja sen ympäristössä, jotta yleisö pysyisi turvassa mahdollisilta vaaroilta. Kehotamme yleisöä pysymään valppaana, sillä uhka on todellinen ja suuri, paikallisen poliisin edustaja Luke Owoyesigyire sanoi AFP:lle.

Sotilaspoliiseja lähetettiin vartioimaan sisäänkäyntejä terveysasemalle, jossa hoidettiin kymmeniä uhreja, joista monet olivat poliiseja.

Yhä useammin iskuja Isisin nimissä

Viime kuussa Ugandassa oli kaksi räjähdystä. Toisessa tapauksessa bussi räjähti lähellä Kampalaa ja useita haavoittui. Toisessa, tienvarsiravintolan räjähdyksessä kuoli nainen.

Poliisin mukaan molempien räjähdysten taustalla oli aseistautunut Liittoutuneet kansanvaltaiset voimat (ADF) -ryhmä. Poliisi pidätti viime kuussa useita epäiltyjä ADF:ään kuuluvia.

Ugandassa ADF-ryhmän iskut on yhä useammin otettu Isisin nimiin. Ryhmä toimii myös Kongon demokraattisessa tasavallassa, jossa sen uskotaan surmanneen tuhansia siviilejä maan itäosissa.

– On yhä selvempää, että ADF kiinnittää huomionsa uudelleen Ugandaan, sanoi belgialaisen Antwerpenin yliopiston tutkija Kristof Titeca uutistoimisto AFP:lle.

– Se saattaa liittyä siihen, että viime vuosina jihadistiset vaikutteet ovat lisääntyneet ryhmässä.

Yhdysvalloissa ryhmä on linkitetty Isisiin.

Kommentoi

Uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut