Keski-Pohjanmaan Lestijärvelle suunnitellun Suomen suurimman tuulivoimahankkeen rakentaminen alkaa. Ruotsalainen uusiutuvan energian yhtiö OX2 ja suomalaisten energiayhtiöiden yhteenliittymä ovat allekirjoittaneet sopimuksen runsaan 450 megawatin tuulipuiston toteuttamisesta.
Lestijärvelle nousevan tuulipuiston vuosittainen energiantuotanto on yli 1,3 terawattituntia, mikä vastaa noin kahta prosenttia koko Suomen viime vuoden sähköntuotannosta. Tuulipuistoon rakennetaan 69 tuulivoimalaa, joiden enimmäiskorkeus on 240 metriä.
OX2:n mukaan rakentaminen alkaa heti. Yhtiö kertoo, että rakennustyöt ovat jo käynnistyneet sähkönsiirtoon tarvittavan voimalinjan osalta. Voimalinja rakennetaan Lestijärveltä Alajärvelle.
Tuulipuiston arvioidaan valmistuvan vuoden 2024 loppuun mennessä.
Tuulipuiston kauppahinta on noin 650 miljoonaa euroa. Summa sisältää myös tuulipuiston tuotannollisen hallinnoinnin. Investoinnista ennakoidaan jäävän talousalueelle noin 20 prosenttia.
Hankkeessa mukana olevan suomalaisten energiayhtiöiden yhteenliittymän muodostavat Kymppivoima , Oulun Energia ja Kuopion Energia . Kymppivoiman osuus investoinnista on 65 prosenttia, Oulun Energian 25 prosenttia ja Kuopion Energian kymmenen prosenttia.
Uusi hirsirakennus koululle ja päiväkodille
Lestijärven kunnanjohtajan Anne Kurkelan mukaan pitkä odotus Lestijärvellä on vihdoin päättynyt, kun hankkeen rahoitus ja toteuttaminen ovat varmistuneet. Hänen mukaansa investointi turvaa kunnan talouden ja tarjoaa valtavasti työmahdollisuuksia Keski-Pohjanmaalle.
– Kyllä nyt on lestiläisten hyvä olla. Ollaan erittäin tyytyväisiä ja juhlatuulella, että hankkeen omistajat ovat selvinneet. Erityinen jymyuutinen oli tämä, että hankkeella on suomalaiset omistajat, Kurkela sanoo STT:lle.
Tuulipuisto tuo merkittävät verotulot pienelle Lestijärven kunnalle. Tuulipuiston ennakoidaan tuovan kunnalle kiinteistöveroja vuosittain noin 2,5 miljoonaa euroa eli noin 3 500 euroa jokaista kuntalaista kohden. Lestijärvellä oli viime vuonna runsaat 700 asukasta.
Kurkela kertoo, että Lestijärvi on jo tuulipuiston saapumista ennakoiden rakennuttanut uuden koulukeskuksen, jossa on koulu ja päiväkoti.
– Hirsirakennus, joka on komealla paikalla ison Lestijärven rannalla ja täynnä uusinta teknologiaa ja kaikki mahdolliset oppimisympäristöt, Kurkela kuvailee.
– Tällaisen pienen kunnan kouluksi yllättävänkin moderni, ei yhtään kalpene isompien kuntien kouluille.
Uusi koulu ja päiväkoti on otettu käyttöön tänä syksynä. Koulukeskuksen läheisyydessä on myös jääkiekkokaukalo, jossa on jo jäät valmiina.
– Siellä lapset jo luistelevat. Jäähdytysteknologia on sellainen, että sitä voidaan pitää mahdollisesti juhannukseen asti jäässä.
Tulevaisuudessa uuden koulun pihaan rakentuu myös liikuntakeskus, johon tulee suorituspaikkoja ja mahdollisesti myös parkour-piste.
Myös kunnan vuokra-asuntoihin satsauksia
Kurkelan mukaan Lestijärven ei olisi mahdollista tehdä satsauksia tällaisessa mittakaavassa ilman tuulipuistohanketta.
Tuulipuiston rakentamisvaiheessa esimerkiksi majoitusten ja ruokahuollon järjestäminen tuovat mahdollisuuksia alueen yrittäjille. Pysyviä työpaikkoja odotetaan syntyvän noin 30.
– Totta kai toivomme, että nämä työntekijät muuttaisivat asumaan tänne paikkakunnalle. Haluamme panostaa asumismahdollisuuksiin täällä, Kurkela sanoo.
Kunnan vuokra-asuntoja on jo ryhdytty remontoimaan.
– Tarkoitus on myös uutta vuokra-asuntokantaa saada tänne aikaiseksi.