Punaisen Ristin komitean (ICRC) pääjohtajalla Robert Mardinilla on niukasti hyviä uutisia. Se tavallaan kuuluu hänen toimenkuvaansa, mutta Suomessa vieraileva Mardini maalaa harvinaisen synkän kuvan humanitaarisen avun tarpeesta, joka on nopeassa kasvussa.
YK:n humanitaaristen asioiden koordinointitoimisto OCHA kertoi torstaina, että ensi vuonna arviolta 274 miljoonaa ihmistä tarvitsee jonkinlaista hätäapua, mikä on yli kaksinkertainen määrä verrattuna vuoden 2015 tasoon.
Mardinin mukaan taustalla on kolme tekijää, jotka usein iskevät yhtäaikaisesti samoihin haavoittuviin ihmisryhmiin: aseelliset konfliktit, ilmastonmuutos sekä koronaviruspandemia.
Konflikteilla on vahva yhteys elintarvikepulaan, ja konflikteja taas ruokkivat monissa tapauksissa ilmastonmuutoksen vaikutukset. Mardinin mukaan ilmastonmuutoksen eniten runtelemista 25 maasta 14 kärsii myös aseellisista konflikteista.
– Olin Malissa kolme viikkoa sitten, ja siellä näki hyvin, miten aseellisen konfliktin ja ilmastonmuutoksen tuhoisa yhdistelmä kiihdytti ihmisten kärsimystä, Mardini kertoo STT:lle.
– Kävin Moptissa leirillä, jolla eräs nainen kertoi, kuinka hänen täytyi jättää kotinsa kahdesti kahden vuoden sisällä: ensin syöksytulvien takia ja sitten aseellisen väkivallan takia, jonka aiheutti maanviljelijöiden ja paimentolaisten välinen kilpailu kutistuvista vesivaroista ja laidunmaista.
Koronarajoitukset vaikeuttaneet avustustöitä
Koronapandemia puolestaan on kuormittanut terveydenhoitojärjestelmiä sellaisissa maissa, joissa niiden kantokyky on muutenkin heikko. Tilannetta on vaikeuttanut rokotteiden epätasainen jakautuminen maailmassa: esimerkiksi rutiköyhän ja sodan runteleman Afganistanin väestöstä vasta noin viisi prosenttia on rokotettu.
Vielä koronaviruksen välittömiä terveysvaikutuksia vakavampia ja kauaskantoisempia ovat olleet sen sosioekonomiset seuraukset köyhissä maissa.
– Sillä on ollut tuhoisia vaikutuksia perheiden elatukseen. Moni elättäjä ei ole enää saanut hankittua ruokaa perheilleen, puhumattakaan terveydenhuollosta ja muista peruspalveluista maksamisesta.
Pandemia on vaikeuttanut myös Punaisen Ristin kaltaisten avustusjärjestöjen työtä, kun maiden välillä ja monissa tapauksissa myös maiden sisällä on ollut matkustusrajoituksia.
– Onneksi olemme yli 85 prosentissa tapauksista saaneet neuvoteltua joko täysiä tai osittaisia poikkeuslupia ja pystyneet jatkamaan toimintaamme. Pandemia ei kuitenkaan ole ohi, ja omikronmuunnos on jo tuonut uusia rajoituksia.
Etiopian tilanne äärimmäisen huolestuttava
Humanitaaristen järjestöjen akuuteimmat huolenaiheet ovat Etiopia ja Afganistan.
Noin 115 miljoonan asukkaan Etiopia on viime viikkoina ajautunut yhä syvemmälle sisällissotaan, jonka pelätään pahimmillaan suistavan maan kaaokseen. Jo nyt nälänhätä uhkaa satojatuhansia etiopialaisia.
– Olen äärimmäisen huolissani. Konflikti on kiihtynyt ja pirstaloitunut, ja se aiheuttaa yhä enemmän pakolaisuutta ja kärsimystä. Se on levinnyt Tigrayn alueelta ja uhkaa nyt kriittisten palvelujen, kuten terveydenhoidon ja juomaveden, saantia, Mardini luettelee.
– Konfliktille on vaikea nähdä loppua.
Myös Etiopiassa näkyvät ilmastonmuutoksen vaikutukset. Mardini kertoo, että kaikkien avustusjärjestöjen yhteenlaskettu työkään ei riitä vastaamaan etiopialaisten tarpeeseen. Järjestöt kaipaavat lisää rahoitusta, mutta sen lisäksi niitä auttaisi myös paikallisten toimijoiden yhteistyö.
– Olemme vedonneet kaikkiin konfliktin osapuoliin, jotta he kunnioittaisivat kansainvälistä humanitaarista oikeutta. Tämä ei maksa meille järjestönä mitään. Jos konfliktin osapuolet kunnioittavat kansainvälisen oikeuden sodankäyntiä koskevia säännöksiä, se vähentää ihmisten kärsimystä ja sitä kautta humanitaarisen avun tarvetta.
Avustustyö ei voi korvata romahtanutta kansantaloutta
Afganistan on toinen esimerkki siitä, kuinka avustusjärjestöt pystyvät tuomaan vain osittaista helpotusta ihmisten kärsimykseen. Maan ennestäänkin hauras talous on luhistunut tänä vuonna Talebanin valtaannousun myötä, ja Mardini kuvailee Afganistanin humanitaarista tilannetta katastrofaaliseksi.
Monissa osissa Afganistania peruspalvelut ovat romahduksen partaalla, ja tilannetta on vaikeuttanut useiden kansainvälisten toimijoiden vetäytyminen maasta.
– Monissa kaupungeissa näemme ihmisten myyvän toreilla vähäistä omaisuuttaan vain pystyäkseen hankkimaan ruokaa perheilleen. Puolella väestöstä ruokaturvallisuus on uhattuna. Kello tikittää, Mardini sanoo.
ICRC aloitti juuri Afganistanissa ohjelman 18 sairaalan ylläpitämiseksi. Tällaiset ovat kuitenkin vain väliaikaisia ratkaisuja.
– Humanitaaristen järjestöjen ei ole mahdollista korvata 40 miljoonan asukkaan maan kansantaloutta. Työllämme on suuri vaikutus, mutta emme pysty tekemään sitä loputtomiin. Voimme täyttää aukkoja, mutta kansainvälisen yhteisön on löydettävä kestävä ratkaisu.
Köyhille maille enemmän ilmastorahaa
Afganistanin ja Etiopian lisäksi jotkin viime aikoina vähemmälle huomiolle jääneet konfliktit jatkuvat edelleen ja aiheuttavat pakolaisuutta ja avun tarvetta. Syyriassa tilanne on yhä vaikea, ja Sahelin alueella Afrikassa konfliktit piinaavat monia maita. Jemenissäkin taistelut jatkuvat, eikä pahasti rapautunut talous pääse jaloilleen.
– Jemenissä ihmiset joutuvat tekemään mahdottomia valintoja, mitä tehdä vähillä rahoillaan. Ostaako ruokaa, lääkkeitä vai polttoainetta ajaakseen lapsensa kouluun?
Tilanteeseen ei ole tiedossa nopeaa helpotusta. Siksikin Mardinin mielestä olisi tärkeää, että köyhät maat huomioitaisiin paremmin ilmastonmuutoksen vastaisessa taistelussa. ICRC:n pääviesti kuukauden takaisessa YK:n ilmastohuippukokouksessa COP26:ssa oli se, että ilmastorahoitusta pitäisi kanavoida yhä enemmän matalan tulotason maihin.
– Tällä hetkellä 70 prosenttia ilmastorahoituksesta menee keskituloisiin maihin. Kansainvälisen yhteisön täytyisi priorisoida matalan tulotason maita, koska siellä ihmiset ovat kaikkein haavoittuvimmassa asemassa.
Ihmisten arvokkuus inspiroi
Libanonilais-sveitsiläinen Mardini aloitti ICRC:n pääjohtajana maaliskuussa 2020. Työssään hän kiertää paljon maailman konfliktialueilla ja näkee rutkasti kärsimystä ja kurjuutta. Lannistuuko hän koskaan siitä, ettei ihmiskunta pysty ennennäkemättömästä vauraudestaan huolimatta ratkaisemaan näitä ongelmia?
– En ole lannistunut. Aina on toivoa. Kun näen, miten ihmiset kohtaavat vastoinkäymiset arvokkaasti ja päättäväisesti, se inspiroi minua ja kollegoitani. Se antaa meille voimaa lisätä paitsi tukeamme, myös kehotuksiamme kansainväliselle yhteisölle, Mardini sanoo.
– Näitä ihmisiä ei saa unohtaa, heidät pitäisi laittaa ensi sijalle.