Joulukeräysten järjestäjät toivovat suomalaisten auttamishalun jatkuvan – kampanjat ovat yhä vahvemmin digitaalisia

Vähävaraisten perheiden joulunviettoa tuetaan Suomessa tänäkin vuonna monin eri tavoin: perheille jaetaan ruokalahjakortteja, ruokakasseja ja joululahjoja.

Suomen Punaisen Ristin (SPR), Mannerheimin Lastensuojeluliiton (MLL) ja Ylen yhteinen Hyvä Joulumieli -keräys osoitti viime vuonna, että korona-aika on lisännyt suomalaisten auttamisenhalua. Vuoden takaisen keräyksen tavoiteluvut ylittyivät reilusti, kertoo SPR:n varainhankinnan johtaja Sirpa Solehmainen.

– Varmasti taustalla on se, että ihmiset tiedostavat pandemian lisänneen perheiden taloudellisia vaikeuksia esimerkiksi lomautusten seurauksena. Avun tarve on suuri tänäkin vuonna, Solehmainen sanoo.

Viime vuonna Hyvä Joulumieli -keräyksessä kerättiin yhteensä yli miljoona euroa, joilla saatiin jaettua 25 000 suomalaisperheelle 50 euron arvoinen ruokalahjakortti. Lahjoittajina oli suuri joukko yksityishenkilöitä ja satoja yrityksiä. Tänä vuonna Hyvä Joulumieli -keräyksen tavoitteena on jakaa 36 000 perheelle 70 euron arvoinen ruokalahjakortti.

Somessa sekä markkinointia että lahjoituksia

Tänä vuonna Hyvä Joulumieli -keräyksen puolesta kampanjoidaan paitsi Ylellä, myös esimerkiksi S-ryhmän , K-kauppojen ja Lidlin myymälöissä.

Solehmaisen mukaan keräysten markkinointi on viime vuosina siirtynyt yhä enemmän sosiaaliseen mediaan.

– Korostamme siksi entistä enemmän digitaalisia lahjoitusmahdollisuuksia.

Suomalaisten lisääntynyt auttamisenhalu näkyy myös Pelastakaa Lapset ry:n Anna lahjaksi tulevaisuus -joulukeräyksessä. Lahjoituksia kerättiin vuosi sitten ennätyksellinen summa, lähes 2,9 miljoonaa euroa. Lopputulos oli yli miljoona euroa enemmän kuin vuotta aiemmin, toteaa Pelastakaa Lapset ry:n lapsiköyhyysasiantuntija Aino Sarkia.

Keräystä mainostetaan tänä vuonna erityisesti sosiaalisessa mediassa ja myös televisiossa. Digitaalisen rahankeräyksen merkitys on viime vuosina kasvanut Pelastakaa Lapset ry:llä, osin koronarajoitusten vuoksi.

Vähävaraisten perheiden määrä huolettaa

Anna lahjaksi tulevaisuus -joulukeräyksellä autetaan vähävaraisia ja syrjäytymisvaarassa olevia suomalaislapsia ja -perheitä ympäri vuoden. Lahjoitusten turvin jaetaan muun muassa vähävaraisten perheiden lapsille ja nuorille harrastus- ja oppimateriaalitukea. Lahjoituksilla järjestetään myös esimerkiksi tukiperhetoimintaa ja annetaan keskustelutukea verkossa.

– On tärkeää, että on useita toimijoita ja myös erilaisia avun muotoja. Osalle perheistä tavara- ja ruokalahjoitukset ovat se tärkein apu. Osa lapsista ja nuorista taas voi tarvita enemmän henkistä tukea ja turvallista aikuista juttuseurakseen, jolloin esimerkiksi verkossa tarjottavat nuorisopalvelut voivatkin olla se merkittävin apu, Sarkia huomauttaa.

Yli 120 000 suomalaislasta elää vähävaraisessa perheessä. Sarkian mukaan näiden perheiden määrän pelätään kasvaneen entisestään koronakriisin seurauksena. Pandemia on koetellut etenkin niitä perheitä, joilla on ollut jo ennen pandemiaa vaikeuksia ja voimavarat vähissä.

Joulunaika on vähävaraisille perheille erityisen haastavaa.

– Perheen ruokamenot kasvavat lasten jäätyä kotiin joululoman ajaksi, ja toki myös näissä perheissä haluttaisiin viettää joulua ostamalla lahjoja ja syömällä vähän paremmin. Köyhyys pakottaa perheet tinkimään monista asioista, Sarkia toteaa.

Joulupuu kaipaa lahjoja erityisesti teineille

Joulupuu-keräyksellä kerätään lahjapaketteja eriarvoisessa asemassa oleville lapsille ja nuorille, jotka olisivat muuten vaarassa jäädä ilman joululahjaa. Näiden lasten ja nuorten perheissä on erilaisia haasteita esimerkiksi taloudelliseen tilanteeseen, mielenterveyteen tai päihteidenkäyttöön liittyen, kertoo Joulupuu ry:n hallituksen puheenjohtaja Doris Tuohimaa.

Tuohimaan mukaan lahjansaajat ovat kaikenikäisiä lapsia ja nuoria, mutta suurin tarve on yli 11-vuotiaiden nuorten lahjoille, sillä heitä on runsaasti sosiaalitoimien ja lastensuojelun asiakkaina. Joillakin paikkakunnilla on käytössä lahjatoiveet, mutta suurimmassa osassa kunnista lahjanantaja voi itse valita lahjan.

Ainoana vaatimuksena on, että lahja on uusi – tai itse tehty ja käyttämätön. Joululahjoja jaetaan esimerkiksi paikallisten sosiaalitoimien, lastensuojelupalveluiden ja diakoniatyön kautta.

Yksityishenkilöt ja organisaatiot lahjoittivat viime vuonna Joulupuu-keräykseen yhteensä yli 72 000 joululahjaa. Aiempina vuosina lahjoja on kerätty noin 100 000 kappaletta joulua kohti.

– Järjestimme viime vuonna ensimmäistä kertaa yhdessä Kotimaanavun kanssa myös eJoulupuu-keräyksen, joka oli hieno menestys. EJoulupuussa yksityishenkilöt ja organisaatiot pystyvät lahjoittamaan varoja valitsemalleen Joulupuu-paikkakunnalle. Joulupuu ja eJoulupuu ylittivät yhdessä aiempien vuosien Joulupuu-keräystulokset, Tuohimaa sanoo.

Myös eJoulupuun varoilla ostetaan joululahjoja lapsille ja nuorille sekä tuetaan heitä muilla tavoin joulukauden ulkopuolella. Tänäkin vuonna joululahjoja kerätään sekä perinteisellä Joulupuu- että eJoulupuu-keräyksellä.

Joulupuu-keräys toimii vuosittain yli 70 paikkakunnalla ympäri Suomen. Tätä nykyä keräyksen tärkeimmät markkinointikanavat ovat sosiaalinen media ja perinteiset julisteet.

Etusivulla nyt

Luetuimmat

Mistä tänään puhutaan?

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut