Tyynenmeren saariryhmän Uuden-Kaledonian itsenäisyyttä ajavat tahot ovat ilmoittaneet, että ne eivät hyväksy viikonlopun kansanäänestyksen tulosta.
Itsenäisyyttä ajavien tahojen mukaan äänestys ei kunnioittanut Ranskan kanssa solmitun Noumean sopimuksen perusteita. Sopimus on Ranskan lupaus lisätä poliittista valtaa Uudelle-Kaledonialle. Itsenäisyysliike on jo aiemmin uhannut vedota YK:hon tuloksen hylkäämiseksi.
Kansanäänestyksessä äänestettiin saariryhmän itsenäistymisestä Ranskasta. Selvä enemmistö äänestäjistä (96 prosenttia) tuki saariryhmän pysymistä osana Ranskaa.
Itsenäisyyttä ajavat tahot kuitenkin boikotoivat äänestystä, koska heidän mielestään koronaviruspandemia esti oikeudenmukaisen äänestyksen järjestämisen. Itsenäisyyttä kannattavat toivoivat, että äänestys olisi siirretty syyskuulle.
Saariryhmä äänesti kolmatta kertaa kansanäänestyksessä, haluaako se pysyä osana Ranskaa. Kolme kansanäänestystä on peruja taannoisesta rauhansopimuksesta, jonka tarkoituksena oli vähentää jännitteitä saarilla.
Saari strategisesti tärkeä valtataistelussa Kiinaa vastaan
Saariryhmä on yksi suurimmista Ranskalle kuuluvista ulkopuolisista alueista, ja sieltä tulee noin kymmenesosa maailman nikkelistä. Lisäksi Uusi-Kaledonia on strategisesti tärkeä Kiinan ja lännen valtataistelussa indopasifisella merialueella.
Noin 2 000 kilometrin päässä Australiasta sijaitsevassa Uudessa-Kaledoniassa on noin 185 000 äänestäjää ja noin 270 000 asukasta.
Ranskan presidentti Emmanuel Macron kommentoi tulosta sunnuntaina korostamalla yhtenäisyyttä.
– Muutoksen aika on alkanut. Nyt olemme vapaita valinnasta kyllän ja ein välillä, joten meidän täytyy rakentaa yhteinen projekti, hän sanoi.