Jyväskylän vuoden 2013 kirjastopuukotuksesta tuomittua miestä epäillään Ylen tietojen mukaan törkeän väkivaltarikoksen valmistelusta.
Ylen mukaan tutkinta alkoi viime maaliskuussa ja sytykkeenä toimi Oulussa Postin palvelupisteeseen saapunut pahvilaatikko. Se oli osoitettu kolmikymppiselle epäillylle, joka on Ylen mukaan tunnettu uusnatsi ja Pohjoismaisen vastarintaliikkeen aktiivi.
Kirjastopuukotuksen lisäksi hänet on Ylen mukaan tuomittu muun muassa pippurikaasun sumuttamisesta vasemmistopoliitikon kasvoille Oulun Setan tapahtumassa vuonna 2012.
Yle uutisoi torstaina sanomalehti Kalevassa aiemmin julkaistuun kuvaan viitaten, että uusnatsin kiinnioton yhteydessä takavarikoitiin aine tai esine, jota poliisi kantoi laatikossa. Sen kyljessä oli räjähtävästä aineesta varoittava merkki.
Oulun käräjäoikeus vangitsi uusnatsin epäiltynä törkeän henkeen tai terveyteen kohdistuvan rikoksen valmistelusta viime maaliskuussa.
Käräjäoikeus päästi epäillyn myöhemmin vapaaksi. Ylen mukaan esitutkinta jatkuu yhä samalla rikosnimikkeellä, ja mies on edelleen epäilty.
Tutkinnanjohtaja ei kommentoinut Ylelle mahdollista poliittista motiivia.