Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Ravintoloiden aukioloaikoihin kiristyksiä ja koronapassiin rajoituksia, lapsilla lähiopetus jatkuu

Hallitus on päättänyt merkittävistä koronarajoituksista. Pääministeri Sanna Marin (sd.) kertoi myöhään tiistaina hallituksen neuvottelujen lopputuloksista medialle Säätytalon portailla seitsemättä tuntia kestäneiden neuvottelujen jälkeen.

Hallitus linjasi, että koronapassin käyttöä rajoitetaan määräaikaisesti ensi tiistaista lähtien. Rajoitus koskisi leviämisalueiden kohtalaisen ja korkean riskin tilaisuuksia ja tiloja. Korkean riskin tiloja ovat esimerkiksi baarit, yökerhot ja massatilaisuudet, joissa ei ole istumapaikkoja. Kohtalaisen riskin tiloja ja tilaisuuksia ovat esimerkiksi yli kymmenen henkilön kuorolaulutilaisuudet ja ulkona olevat katsomot, joissa istumapaikkoja ei ole määritelty.

Matalan riskin tilaisuuksissa koronapassin käyttö jatkuisi edelleen.

Ravintolat kiinni aattona kello 22

Ravintolat menevät jo jouluaattona kiinni kello 22, jolloin anniskelu päättyy kello 21. Aukioloa ei ole mahdollista jatkaa koronapassillakaan, Marin huomautti.

Ensi tiistaina ravintolarajoituksia kiristetään entisestään niin, että anniskeluravintoloiden aukiolo päättyy klo 18 ja anniskelu kello 17. Asiakaspaikkamäärä on puolet sallitusta. Ruokaravintoloissa anniskelu päättyy niin ikään klo 17 ja aukiolo sallittaisiin koronapassilla 18–20. Niissä asiakkaita saa olla 75 prosenttia normaalista asiakaspaikkamäärästä. Rajoitusten on määrä olla voimassa kolme viikkoa.

Marin lisäsi, että yrityksille hyvitetään koronasta aiheutuvia kustannuksia.

– Ilman muuta, kun meille tulee rajoitustoimia käyttöön yrityksille ja elinkeinonharjoittajille, niin me olemme myös valmiita tarkastelemaan tätä kompensaatiota eli sitä että tukitoimia tulee, pääministeri sanoi.

Sisärajavalvonta palautetaan

Lisäksi sisärajavalvonta palautetaan Suomen ja kaikkien Schengen-maiden väliseen liikenteen ensi viikon tiistaina. Negatiivista testitodistusta tarvitaan Suomeen saapuvilta, vaikka olisi rokotustodistus. Päätös on voimassa tammikuun 16. päivään.

Negatiivista testitulosta ei edellytetä Suomen kansalaisilta, Suomessa pysyvästi asuvilta ulkomaalaisilta, eikä henkilöiltä, joiden maahantulon perusteena on välttämätön syy.

Korkeakouluille etäsuositus

Perusopetukseen ja toisen asteen opetukseen ei hallitus esitä muutosta vaan ne pysyvät lähiopetuksessa. Korkeakouluille sen sijaan tulee suositus siirtyä etäopiskeluun paitsi silloin kun lähiopiskelu on välttämätöntä.

Hallitukselle tulee lisäksi lähiaikoina erillinen koronaministerityöryhmä, joka käsittelee rajoitustoimenpiteitä. Työtä johtaa perhe- ja peruspalveluministeri Krista Kiuru (sd). Sen tehtävänä on koronatoimenpiteiden poikkihallinnollinen yhteensovittaminen ja tiedonvaihdon varmistaminen.

Hallitus kertoo tänään lisää tuoreista koronatoimista

Hallituksen on määrä kertoa tänään keskiviikkona lisää tuoreista koronatoimista. Tiedotustilaisuus pidetään aamuyhdeksältä Valtioneuvoston linnassa.

Tilaisuuteen osallistuvat sisäministeri Krista Mikkonen (vihr.), opetusministeri Li Andersson (vas.) tiede- ja kulttuuriministeri Antti Kurvinen (kesk.) ja perhe- ja peruspalveluministeri Krista Kiuru (sd.).