Nuorten kunto kohenee armeijassa – Puolustusvoimat tutki liki 250 000 varusmiestä

Nuorten miesten ja naisten kunto kohenee varusmiespalveluksessa. Kehitys johtuu koulutuksen aikaisesta fyysisestä aktiivisuudesta – käveleehän varusmies keskimäärin 10 000–13 000 askelta päivässä. Se voi olla jopa tuplasti siviiliin verrattuna.

Puolustusvoimissa tutkittiin vuosina 2005–2015 liki 250 000 varusmiehen kunto.

– Keskiarvoisesti 12 minuutin juoksutestillä arvioitu kestävyyskunto parani reilut 100 metriä eli viisi prosenttia. Lihaskunnon osalta yhden minuutin istumaannousu ja etunojapunnerrus paranivat 20–30 prosenttia, toteaa tiedotteessa erikoissuunnittelija Kai Pihlainen Pääesikunnan koulutusosastolta.

Toisessa tutkimuksessa tarkasteltiin vapaaehtoisessa asepalveluksessa olevien naisten vastaavaa kuntomuutosta. Tämän tutkimuksen mukaan myös naisilla kunto kehittyy palveluksen aikana, mutta hieman miehiä vähemmän.

– Naisten kuntomuutos 12 minuutin juoksutestissä oli noin 50 metriä eli 2,3 prosenttia. Toistotesteissä (istumaannousu, etunojapunnerrus) tulokset paranivat naisilla 10–20 prosenttia ja vauhdittomassa pituushypyssä yhden prosentin, Pihlainen täydentää.

Molemmissa tutkimuksissa huomionarvoista on se, että mitä heikompi kunto lähtötilanteessa oli, sitä suurempi parannus palveluksen aikana havaittiin.

Etusivulla nyt

Luetuimmat

Mistä tänään puhutaan?

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut