Everstiluutnantti ja Imatran kaupunginvaltuuston entinen puheenjohtaja Toivo "Topi" Uosukainen on kuollut, kertoi Uutisvuoksi .
Toivo Uosukainen tunnettiin eduskunnan entisen puhemiehen Riitta Uosukaisen puolisona.
Uutisvuoksi kertoo, että Alzheimerin tautia sairastanut Toivo Uosukainen kuoli 28. joulukuuta 81-vuotiaana hoivakodissa Imatralla. Kuolinuutisen vahvisti lehdelle ex-puhemies, valtioneuvos Riitta Uosukainen.
Toivo Uosukainen teki elämäntyönsä Rajavartiolaitoksessa ja kulki puolisonsa rinnalla tämän poliittisella uralla. Hän oli tärkeässä osassa puolisonsa vuonna 1996 julkaisemassa menestyskirjassa "Liehuva liekinvarsi", jossa Riitta Uosukainen kertoi poliittisia näkemyksiään, mutta kuvasi myös pariskunnan rakkauselämää ja parisuhdetta.