Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Satakunnan käräjäoikeus on vapauttanut Kankaanpään terrorismirikoksista epäillyt

Satakunnan käräjäoikeus vapautti keskiviikkona loputkin neljä Kankaanpään terrorismirikoksista epäiltyä. Viides epäilty oli vapautettu jo aiemmin.

Satakunnassa Kankaanpään seudulla asuvat, 1990-luvulla syntyneet miehet vangittiin joulukuun alkupuolella. Tuolloin heidät vangittiin epäiltynä terroristisessa tarkoituksessa tehtävän rikoksen valmistelusta ja terroristisessa tarkoituksessa tehdystä tahallisesta räjähderikoksesta.

Käräjäoikeus kertoi keskiviikkona antamassaan julkisessa selosteessa, että epäillyt olivat saman asian vuoksi vangittuina jo alkuvuodesta 2020. Pakkokeinolain mukaan rikoksesta pidätettyä tai vangittua, joka on päästetty vapaaksi, ei saa uudelleen pidättää samasta rikoksesta sellaisen seikan nojalla, joka on ollut viranomaisen tiedossa sen päättäessä pidättämisestä tai vangitsemisesta, oikeus huomioi.

Käräjäoikeuden mukaan poliisi ei ollut esittänyt sellaisia uusia seikkoja, joiden perusteella epäiltyjen vangitsemista olisi voitu jatkaa. Oikeuden mukaan asiassa ei ole myöskään sotkemisvaaraa.

– Totean vain, että asia on kolmesti käsitelty Satakunnan käräjäoikeudessa, ja joka kerta on ollut eri tuomari. Aiemmilla kerroilla on arvioitu, että edellytykset (vangitsemiselle) ovat olleet olemassa. Poliisi edelleen vaati henkilöitä pidettäväksi vangittuna, ja siellä on ollut vaikeuttamisvaara perusteena, poliisin tutkinnanjohtaja Toni Sjöblom sanoi STT:lle.

Toisin sanoen poliisi epäilee, että epäillyt saattaisivat vapaaksi päästessään pyrkiä sotkemaan esitutkintaa jollain tavoin.

– Esitutkinta jatkuu suunnitelmien mukaan, mutta toki kun vangitsemisen perusteena on ollut se, että on nähty olevan vaara vaikeuttamiselle, niin on mahdollista, että tämmöinen asia sitten konkretisoituu, Sjöblom sanoo.

STT ei keskiviikkona tavoittanut vangitsemisasiasta päättänyttä tuomaria kommentoimaan asiaa.

"Kuulustelut on tehty"

Samat miehet vangittiin Satakunnan käräjäoikeudessa vuoden 2020 alussa epäiltynä törkeästä ampuma-aserikoksesta ja räjähderikoksesta. Rikosten epäiltiin tapahtuneen Jämijärven pikkukunnassa.

Poliisi kertoi tuolloin, että epäiltyjen jäljille päästiin toisen, huumerikoksia koskeneen tutkinnan kautta. Kotietsinnöissä löytyi useita laittomia ampuma-aseita ja "suuri määrä" räjähdysaineita. Tutkinta ei kuitenkaan edennyt syytteisiin ja oikeudenkäyntiin asti.

Sen jälkeen joukko oli poliisin mukaan tarkassa seurannassa. Joulukuun 2021 alussa pidetyssä poliisin tiedotustilaisuudessa kerrottiin, että nyt pääasiallisia tutkittavia rikosnimikkeitä ovat terroristisessa tarkoituksessa tehdyt törkeä ampuma-aserikos, tahallinen räjähderikos, rikoksen valmistelu sekä törkeä varkaus.

Sjöblomin mukaan kaikki viisi miestä ovat jutussa yhä epäiltyinä ja esitutkinta jatkuu niillä nimikkeillä, joilla he olivat vangittuina.

– Kuulustelut on tehty. He ovat suostuneet kuulusteluihin ja olleet siinä mielessä yhteistyökykyisiä, Sjöblom kuvaa.

Sjöblom ei vieläkään avaa tapauksen yksityiskohtia, kuten sitä, epäilläänkö miesten suunnitelleen iskua johonkin.

Radikaali äärioikeistolainen ideologia

Aiemmin poliisi on kertonut, että miesten on epäilty muodostaneen radikaaliin äärioikeistolaiseen ideologiaan perustuvan ryhmittymän, jonka on epäilty suunnitelleen terroristista tekoa.

Poliisin mukaan ryhmä edustaa hyvin äärimmäistä akselerationistista äärioikeistolaisuuden suuntausta, missä nyky-yhteiskunta nähdään vihollisena ja sen väkivaltaista romahduttamista pyritään nopeuttamaan muun muassa terrori-iskuilla.

Poliisin mukaan ryhmällä ei ole ollut yhteyttä mihinkään järjestäytyneeseen julkiseen äärioikeistolaiseen toimintaan.