Yhdysvallat pelkää Venäjän olevan aikeissa viedä ydinaseita Valko-Venäjälle – myös pelko Venäjän mahdollisesta hyökkäyksestä Ukrainaan on lisääntynyt

Yhdysvallat on huolissaan, että venäläisjoukkojen saapuminen sotaharjoituksiin Valko-Venäjälle voisi johtaa pysyvään sotilaalliseen läsnäoloon maassa. Tämä voisi vuorostaan johtaa Yhdysvaltojen mukaan siihen, että Venäjä veisi maahan ydinaseita.

Valko-Venäjän ja Venäjän asevoimat järjestävät yhteiset sotaharjoitukset Valko-Venäjän länsi- ja etelärajoilla helmikuussa. Asiasta kertoi maanantaina Valko-Venäjää itsevaltaisesti johtava Aljaksandr Lukashenka valtiollisen uutistoimisto Beltan mukaan. Hän kertoi sopineensa harjoituksista Venäjän presidentti Vladimir Putinin kanssa joulukuussa.

Perinteisesti alueen maille on kerrottu etukäteen mahdollisista sotaharjoitusaikeista, mutta Lukashenkan maanantainen ilmoitus tuli ilman ennakkovaroitusta.

Länsimaiden ja Venäjän välit ovat kiristyneet viime aikoina Ukrainan tilanteen vuoksi, ja uutiset yllättävästä sotaharjoituksesta ovat lisänneet pelkoa Venäjän mahdollisesta hyökkäyksestä Ukrainaan. Ukraina on kummankin maan rajanaapuri.

Yhdysvaltojen ydinasehuolista kertoi toimittajille nimettömänä pysytellyt Yhdysvaltain ulkoministeriön virkamies.

– Ajoitus on huomionarvoinen ja nostaa tietenkin huolta siitä, että Venäjä voisi yrittää sijoittaa yhteisten sotaharjoitusten varjolla joukkojaan Valko-Venäjälle voidakseen mahdollisesti hyökätä Ukrainaan, virkamies sanoi.

Perustuslakimuutokset voisivat päästää joukot maahan pysyvästi

Venäjän ja Valko-Venäjän yhteisharjoituksen alkamisen tarkka ajankohta ei ole tiedossa. Valmiusharjoitus järjestetään Latvian, Liettuan, Puolan ja Ukrainan vastaisilla rajoilla. Valko-Venäjän sotilasviranomaisten mukaan sotajoukkojen sijoittaminen näissä maissa Valko-Venäjän rajoille on huolestuttavaa ja edellyttää vastatoimia.

Valko-Venäjällä on määrä järjestää ensi kuussa kansanäänestys perustuslakiin tehtävistä muutoksista. Toimittajille puhuneen Yhdysvaltain ulkoministeriön virkamiehen mukaan nämä muutokset voisivat mahdollistaa sen, että Venäjän sotilaallinen läsnäolo voisi olla pysyvää.

Perustuslakiin tehtävistä muutoksista tehdyt luonnokset saattavat hänen mukaansa osoittaa, että Valko-Venäjä voisi antaa Venäjälle luvan paitsi perinteisten joukkojen myös ydinaseiden sijoittamiseen Valko-Venäjän rajojen sisälle.

Virkamies kuvailee tätä haasteeksi Euroopan turvallisuudelle ja arvioi, että se vaatisi myös reagointia.

Valkoinen talo ilmoitti tiistaina, että Venäjä saattaa hyökätä Ukrainaan koska tahansa. Samalla Valkoisen talon tiedottaja Jen Psaki vakuutti, ettei mitään tapaa vastata mahdolliseen hyökkäykseen suljeta pois.

"Lukashenka ei saa Venäjältä tukea ilmaiseksi"

Ulkoministeriön virkamiehen mukaan Valko-Venäjälle suuntaavien joukkojen määrä on ollut suurempi kuin mitä he odottaisivat normaaliin sotaharjoitukseen osallistuvan.

Esimerkiksi 9 000 sotilaan normaali sotaharjoitus vaatisi hänen mukaansa etukäteisilmoituksen 42 päivää ennen harjoituksen alkua. Jos harjoitukseen osallistuu yli 13 000 ihmistä, tarvittaisiin myös kansainvälisiä tarkkailijoita.

– Siltä normaali näyttää. Tämä on jotain täysin muuta, hän alleviivaa.

– Ajan kuluessa Lukashenka on tukeutunut Venäjään enemmän ja enemmän kaikenlaisen tuen saamiseksi. Ja tiedämme, ettei hän saa tuota tukea ilmaiseksi, hän lisäsi.

Virkamiehen mukaan on selvää, että Venäjä yrittää hyötyä Lukashenkan haavoittuvuudesta ja perii nyt Valko-Venäjältä takaisin aikojen saatossa kertyneitä velkoja.

Etusivulla nyt

Luetuimmat

Mistä tänään puhutaan?

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut