Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Aluevaaleissa äänesti ennakkoon ulkomailla lähes 3 000 ihmistä

Suomen ulkomaanedustustoissa kävi aluevaalien ennakkoäänestyksen aikana antamassa äänensä yhteensä lähes 3 000 ihmistä, kertoo ulkoministeriö. Äänestäjiä oli viime vuoden kuntavaaleihin verrattuna noin kahdeksan prosenttia enemmän.

Aluevaalien ennakkoäänestys järjestettiin 69 maassa, joissa oli yhteensä 93 äänestyspaikkaa. Lisäksi parillakymmenellä suomalaisella aluksella järjestettiin ennakkoäänestys aluksen henkilökunnalle. Myös kriisinhallintajoukkojen tukikohdissa oli mahdollisuus äänestää ennakkoon.

Noin 64 prosenttia kaikista äänistä annettiin Espanjan ennakkoäänestyspaikoissa, joista eniten Fuengirolassa.

Suurimmassa osassa ennakkoäänestyspaikoista äänimäärät jäivät hyvin vähäisiksi. Viidessä paikassa ei käynyt yhtään äänestäjää.

Aluevaalien ennakkoäänestyksessä oli mahdollista äänestää myös kirjeitse.