95-oktaanisen bensan korkeimmat hinnat ovat nousseet kahteen euroon

Bensiinin 95E10-laadun hinta on noussut 2,00 euroon kahdella huoltoasemalla Tohmajärvellä Pohjois-Karjalassa, ilmeni Polttoaine.net-sivustolta keskiviikkona iltapäivällä. Pumpulla hinta ilmoitetaan toki yksi tuhannesosaeuroa alle rajan, eli hinta oli tarkasti 1,999 euroa.

95-bensan keskihinta oli 1,88 euroa ja dieselin 1,78 euroa. 98E-laadun korkeimmat hinnat ovat nousseet laajalti yli kahden euron jo aiemmin, ja keskihinta oli nyt 1,97 euroa.

Tohmajärven jälkeen kalleinta 95-bensaa löytyi Kangasniemeltä ja Äänekoskelta, joissa hinnat olivat 1,98 euroa. Halvimmillaan hinta oli 1,78 euroa. Halvinta bensaa löytyi Nokialta, Turusta, Hyvinkäältä ja Salosta.

95-oktaanisen laadun hinta on jo aiemmin kivunnut yli kahden euron. Ainakin Ilta-Sanomat on kertonut aiemmin kahden euron haamurajan ylittymisestä.

Raakaöljyn hinta on noussut viime aikoina voimakkaasti maailmanmarkkinoilla. Pohjanmeren Brent-viitelaadun hinta kohosi keskiviikkona lähes 88 dollariin tynnyriltä, kun joulukuun puolivälissä hinta oli 71 dollaria.

Öljyn hintaa ajaa ylös maailmantalouden toipuminen koronakuopasta.

Etusivulla nyt

Luetuimmat

Mistä tänään puhutaan?

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut