THL: Suomessa raportoitu 7 009 uutta koronatartuntaa, 37 uutta kuolemaa

Suomessa on raportoitu 7 009 uutta koronavirustartuntaa, kertoo Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL).

Kahden viime viikon aikana raportoitujen tapausten ilmaantuvuus on 2 068 sataatuhatta asukasta kohden.

Raportoitujen koronatartuntojen määrä ei enää kuvaa todellista tartuntamäärää, sillä osa kotitesteissä löytyvistä tartunnoista jää puuttumaan virallisista luvuista.

Suomessa on todettu koko koronavirusepidemian aikana kaikkiaan 456  355 tautitapausta.

Uusia covid-19-tautiin liittyviä kuolemantapauksia on vahvistettu 37. Kaikkiaan Suomessa on raportoitu tähän mennessä 1  852 koronavirukseen liittyvää kuolemaa, THL kertoo.

Kolmannen rokoteannoksen on saanut lähes 2,26 miljoonaa ihmistä eli 46,2 prosenttia 12 vuotta täyttäneestä väestöstä. Kaksi rokoteannosta on saanut vajaat 4,11 miljoonaa ihmistä eli 83,3 prosenttia 12 vuotta täyttäneistä. Yhden rokoteannoksen on saanut Suomessa yli 4,29 miljoonaa ihmistä eli 86,5 prosenttia 12 vuotta täyttäneistä.

Mainos: Keski-Uusimaa

Etusivulla nyt

Luetuimmat

Palvelut