Oikeuskansleri Tuomas Pöysti on antanut ulkoministeriölle huomautuksen sen noudatettua pitkäkestoisesti ja vakiintuneesti selvästi lakiin perustumatonta menettelykäytäntöä.
Edustustoissa on käytetty työsopimussuhteista paikalta palkattua henkilöstöä julkisen vallan käyttöä sisältävissä tehtävissä, jotka on laissa säädetty virkamiesten hoidettaviksi.
Päätös koski vuonna 2020 tehtyä kantelua, joka oli tehty Suomen Etiopian Addis Abeban ja Turkin Ankaran suurlähetystöistä. Kantelija oli osallistunut työsopimussuhteisena työntekijänä perhesidekuulemiseen ja dna-näytteiden ottamiseen vuosina 2018–2019.
Kantelun mukaan menettely on ollut pitkäkestoista ja vakiintunut käytäntö Suomen edustustoissa. Maassa oleskelun edellytyksiä on kantelijan mukaan Ankarassa selvittänyt myös paikalta palkattu Turkin kansalainen, joka ei ole kaksoiskansalainen.
Ulkoministeriön mukaan virkasuhteissa olevaa henkilöstöä ei ole riittävästi
Ulkoministeriö ilmoitti lausunnossaan oikeuskanslerille, että edustustoissa ei ole ollut riittävästi virkasuhteista henkilöstöä osoitettavissa näihin tehtäviin ilman, että hakijoiden oleskelulupakäsittelyt olisivat kohtuuttomasti viivästyneet. Tästä johtuen myös edustustoon työsuhteessa olevat paikallisesti palkatut suomalaiset työntekijät osallistuivat näiden tehtävien hoitoon.
Ulkoministeriön mukaan heille annettiin kuitenkin vastaava koulutus ja tuki tehtävän hoidossa kuin virkasuhteessa olevalle, ja myös tehtävän hoidon valvonta on toteutettu vastaavasti.
Oikeuskanslerin mukaan edellä esitettyihin säännöksiin nähden kantelussa tarkoitettu menettelykäytäntö on ollut selvästi kuitenkin lakiin perustumaton.
– Ministeriö ei ole selvityspyynnössä esitetystä nimenomaisesta kehotuksesta huolimatta ilmoittanut, mihin säännöksiin se katsoo ilmeisen pitkäkestoisen ja vakiintuneen käytännön työsopimussuhteisen paikalta palkatun henkilöstön käyttämisestä julkisen vallan käyttöä sisältävissä tehtävissä perustuvan, kansleri perusteli.
Oikeuskansleri pyytää ministeriötä ilmoittamaan kesäkuun loppuun mennessä, mihin toimenpiteisiin se aikoo ryhtyä lakiin perustumattomasta käytännöstä luopumiseksi.