Käräjäoikeus tuomitsi VTV:n ex-pääjohtajan Tytti Yli-Viikarin sakkoihin virkarikoksista – "Yli-Viikarin oli täytynyt mieltää menettelevänsä virkavelvollisuutensa vastaisesti"

Helsingin käräjäoikeus on tuominnut Valtiontalouden tarkastusviraston (VTV) entisen pääjohtajan Tytti Yli-Viikarin 80 päiväsakon rangaistukseen virka-aseman väärinkäyttämisestä, virkavelvollisuuden rikkomisesta ja kavalluksesta.

Tuomio virka-aseman väärinkäyttämisestä koskee sopimusta, jolla VTV:n työntekijälle maksettiin kaksi vuotta palkkaa ilman työvelvoitetta ennen eläkkeelle jäämistä. Virkavelvollisuuden rikkominen ja kavallus liittyvät virkamatkoilta saatujen Finnair plus -pisteiden käyttöön.

Mikko Koiranen tuomittiin virka-aseman väärinkäyttämisestä 30 päiväsakon sakkorangaistukseen virkasuhteen päättymissopimusta koskevassa asiassa. Koiranen toimi sopimuksen tekoaikaan hallintojohtajana.

Sakoista kertyy Yli-Viikarin tuloilla maksettavaa 1 680 euroa ja Koirasen tuloilla 2 130 euroa.

Yli-Viikari: Asianajajan kanssa katsomme tilannetta

Yli-Viikari kertoi STT:lle, että ehti lukea tuomion vain kerran pikaisesti ennen haastattelua, koska oli saanut sen vasta hetkeä aiemmin. Hän ei osannut vielä sanoa, aikooko valittaa tuomiosta.

– Asianajajan kanssa katsomme tilannetta, kun olemme molemmat ehtineet käydä nämä perustelut vähän laajemmin läpi, Yli-Viikari kertoo.

Hänen mukaansa suurin hämmennys tuomion osalta liittyi VTV:n ylitarkastajan virkasuhteen päättymissopimukseen.

– Olen hyvin hämmentynyt, että minun katsotaan tehneen tahallisen rikoksen, kun on nimenomaan toimittu kuten silloin työjärjestyksessä viraston käytäntöjen mukaan piti toimia. Hallintojohtajalle kuului tällaisten virkaehtosopimusten valmistaminen ja minulle kuului niistä päättäminen, ja juuri niin on toimittu, Yli-Viikari sanoo.

Käräjäoikeuden mukaan virkasuhteen päättymissopimus oli lainvastainen. Syyttäjä oli vaatinut molemmille asiassa ensisijaisesti tuomiota törkeästä virka-aseman väärinkäyttämisestä. Teolla ei kuitenkaan oikeuden mukaan aiheutettu VTV:lle vahinkoa eikä se ollut kokonaisuutena arvostellen törkeä.

Käräjäoikeus katsoi asiassa selvitetyksi, että ylitarkastaja oli jo pitkään alisuoriutunut työtehtävistään eikä häneltä käytännössä ollut saatu merkityksellisiä työsuorituksia vuoden 2014 jälkeen. Oikeus myös arvioi, että jos virkasopimusta ei olisi tehty, ylitarkastajaa ei olisi voitu irtisanoa ainakaan välittömästi, vaan asiassa olisi jouduttu etenemään mahdollisesti varoituksen ja vaativuusluokan alentamisen kautta.

– Kysymyksessä olisi ollut todennäköisesti pitkähkö prosessi, joka olisi vaatinut resursseja ylitarkastajan työnohjaukseen ja esimiestyöhön. VTV olisi siten joka tapauksessa joutunut suorittamaan ylitarkastajalle palkkaa pitkähkön ajan, minkä lisäksi sille olisi aiheutunut epäsuoria kustannuksia ainakin ylitarkastajan työnohjauksesta ja esimiestyöstä, tuomiossa todetaan.

"Juridiset neuvot kysytään hallintojohtajalta"

Oikeus huomautti, ettei Yli-Viikari tai Koiranen pyrkinyt varmistumaan toimen laillisuudesta sopimusta tehdessä.

– Selvää on, että palkan maksaminen ylitarkastajalle kahden vuoden ajalta ilman työntekovelvollisuutta on ollut sellainen seikka, jota koskevan sopimuksen tekemisen lainmukaisuutta Yli-Viikarin ja Koirasen olisi tullut perusteellisesti selvittää, oikeus katsoi.

Yli-Viikarin mukaan sopimusta tehdessä katsottiin, että se oli virkamieslain mukainen, eikä lain tulkitsemiseen liittyviä ongelmia noussut esille.

– Sopimus valmisteltiin niin kuin virkasopimuksen meillä valmistellaan. Hallintojohtaja on ollut virastossa se henkilö, jolta ne juridiset neuvot kysytään. Eli häneltähän minä varmistin, että tällaisen sopimuksen voi tehdä. Sitten oikeus kuitenkin katsoo, että meidän olisi pitänyt jotenkin muutoin varmistua, Yli-Viikari sanoo.

"Kyse ei ollut ainutkertaisesta tilanteesta"

Lentopisteiden osalta oikeus hylkäsi ensisijaisen syytteen maksuvälinepetoksesta, koska Yli-Viikari oli Finnair Plus -pistetilillään olleiden lentopisteiden laillinen haltija, eikä maksuvälinepetoksen tunnusmerkistö siten oikeuden mukaan täyttynyt.

Yli-Viikari tuomittiin toissijaisen rangaistusvaatimuksen nojalla kavalluksesta. Oikeuden mukaan Finnair Plus -tilillä olevat lentopisteet olivat VTV:n omistamina varallisuusoikeuksina kavallussäännöksen tarkoittamaa irtainta omaisuutta.

– VTV:n toiminnassa noudatettavien ohjeiden ja määräysten perusteella oli ollut yksiselitteisesti selvää, että virkamies ei saa käyttää virkamatkoista kertyneitä bonuspisteitä ja asiakasetuja omiin tarkoituksiinsa, vaan että ne tulee hyödyntää virkamatkojen yhteydessä, oikeus katsoi.

Käräjäoikeus totesi, että ottaen huomioon VTV:n tehtävä ja Yli-Viikarin asema sen pääjohtajana oli Yli-Viikarilta voitu vaatia virkamatkoihin liittyvien ohjeiden ja määräysten asianmukaista ja tarkkaa huomioon ottamista.

– Mainitun tulkinnan puolesta puhui myös se, että asiaan oli jo vuonna 2016 kiinnitetty huomiota VTV:n sisäisen tarkastajan raportissa, oikeus katsoi.

Lisäksi oikeus huomautti, että VTV:n oma taloussääntö ja matkustusohje, joiden mukaisia ohjeita ja määräyksiä Yli-Viikari oli jättänyt noudattamatta, tulivat voimaan toissa vuoden alussa Yli-Viikarin toimiessa viraston pääjohtajana.

– Kysymys ei ollut ollut ainutkertaisesta tai kiireellisestä arviointitilanteesta, vaan lentopisteiden kerryttäminen ja käyttäminen yksityismatkoihin oli jatkunut useiden vuosien ajan. Yli-Viikarin oli täytynyt mieltää menettelevänsä virkavelvollisuutensa vastaisesti, oikeus toteaa.

Viraltapanon edellytykset eivät täyttyneet

Syyttäjä oli vaatinut Yli-Viikarin viraltapanoa VTV:n ylijohtajan virasta, jos tämä tuomitaan tahallisesta rikoksesta vankeuteen. Koska Yli-Viikaria ei tuomittu vankeusrangaistukseen vaan sakkorangaistukseen, eivät viraltapanon edellytykset täyttyneet.

Yli-Viikari jätti ylijohtajan viran vuonna 2016 tultuaan valituksi pääjohtajan paikalle. Hän on aiemmin kertonut, että haluaisi palata tehtävään.

– Kysehän on siitä, että minulla on virka VTV:ssä, ja olen palannut siihen nyt vuoden alusta. Olen ylijohtajan virassa tällä hetkellä, mutta virasta pidätettynä tämän käräjäoikeuden prosessin ajaksi, Yli-Viikari kertoo.

Yli-Viikari kertoo nyt odottavansa asiassa VTV:n ratkaisua.

– Nyt on kyse ihan siitä, että milloin tarkastusvirasto tekee päätöksen siinä asiassa, että voin palata töihin. On sovittu, että he perehtyvät myös tähän käräjäoikeuden ratkaisuun ja pohjaavat päätöksensä sitten siihen.

Syyttäjä vaati lisäksi, että Yli-Viikari tulee tuomita viralta pantavaksi pääjohtajan virasta, josta eduskunnan täysistunto jo irtisanoi hänet kesällä. Yli-Viikarin pääjohtajakausi päättyi joka tapauksessa vuodenvaihteessa, ja eduskunta valitsi joulukuussa valtiovarainministeriön budjettipäällikön Sami Yläoutisen VTV:n uudeksi pääjohtajaksi.

Yli-Viikari tuomittiin kavalluksen osalta menettämään valtiolle rikoksen tuottamana taloudellisena hyötynä yli 4 500 euroa. Yli-Viikari ja Koiranen velvoitettiin korvaamaan yhteisvastuullisesti VTV:lle oikeudenkäyntikuluja yli 5 200 euroa ja Yli-Viikari lisäksi yksin yli 5 200 euroa. Lisäksi Yli-Viikari sai pitää yli 61 000 euron oikeudenkäyntikulunsa vahinkonaan, oikeuden tiedotteessa kerrotaan.

Koiranen tyytyy tuomioonsa

Koiranen on tyytyväinen käräjäoikeuden tuomioon eikä aio valittaa siitä.

– Keskeisintä kannaltani on, että oikeus katsoi, ettei tässä missään nimessä ollut tarkoitus aiheuttaa vahinkoa tai toisaalta saada taloudellista hyötyä kenellekään. Ymmärrän oikeuden perustelut, ja olen tyytyväinen siihen, että rangaistus on 30 päiväsakkoa, kun syyttäjän vaatimus oli paljon kovempi, hän sanoi STT:lle.

Syyttäjä oli vaatinut Koiraselle ehdollista vankeutta törkeästä virka-aseman väärinkäyttämisestä. Koiranen toivoo, että asian käsittely jäisi nyt tähän.

– Olisi mielestäni hyvä, jos asian käsittely päättyisi käräjäoikeuden tuomioon. Tämä prosessi on kestänyt kohta vuoden, ja sen päätteeksi saa 30 päiväsakkoa. Asiassa, jossa ei ole aiheuttanut kenellekään vahinkoa tai hyötynyt itse tai hyötynyt kukaan muukaan.

Koiranen odottaa, että pääsee pian palaamaan töihin. Hän kertoo laittaneensa asiasta hakemuksen VTV:hen tänään.

– Nähdäkseni perusteita virastapidättämiselleni ei enää ole eikä myöskään lakiin perustuvia syitä.

Yli-Viikari ja sittemmin viraston lakiasiainjohtajaksi siirtynyt Koiranen pidätettiin viroistaan viime vuoden huhtikuussa rikosepäilyjen takia. Kesäkuun lopulla eduskunnan täysistunto irtisanoi Yli-Viikarin. Se katsoi, että luottamus Yli-Viikarin edellytyksiin ja kykyyn toimia VTV:n pääjohtajana oli kokonaisuutena arvioiden romahtanut hänen toimintansa vuoksi.

VTV tutustuu tuomioon ja pohtii jatkoa

VTV:n tehtävänä on tarkastaa muun muassa valtion viranomaisten, liikelaitosten ja rahastojen taloudenhoidon laillisuutta ja tarkoituksenmukaisuutta.

VTV:n nykyinen pääjohtaja Sami Yläoutinen kertoo, että VTV:ssä perehdytään nyt oikeuden ratkaisuun ja mietitään sitten mahdollisia jatkotoimenpiteitä. Hän ei vielä halua ottaa kantaa Yli-Viikarin ja Koirasen mahdolliseen paluuseen virastoon.

– Tilanne on jatkunut pitkään ja ollut hyvin raskas VTV:n henkilöstölle. Sinänsä on hyvä, että asiasta on nyt saatu tuomioistuimen ratkaisu. Siinä sen kummemmin Yli-Viikaria kuin Koirastakaan ei tuomittu viraltapantavaksi. Meidän pitää nyt huolella käydä läpi oikeuden ratkaisu ja tehdä sen pohjalta johtopäätökset ja pohtia, mitä jatkotoimenpiteitä tässä on mahdollisesti aiheellista tehdä, Yläoutinen sanoi.

Syyttäjä: Seuraamusten osalta ilmoitetaan todennäköisesti tyytymättömyyttä

Syyttäjä Mari Mattila on tuomioon monin osin tyytyväinen.

– Sopimusasiassa katsottiin, että kyse oli virka-aseman väärinkäyttämisestä, vaikkakin tuomioistuin katsoi, ettei se ollut kokonaisuutena arvostellen törkeä. Ja lentopisteiden osalta tuomittiin käytännössä syytteen mukaan, Mattila sanoo.

Syyttäjä oli kuitenkin vaatinut sekä Yli-Viikarille että Koiraselle ehdollista vankeutta ja tuomiota virka-aseman väärinkäyttämisen törkeästä tekomuodosta.

– On aika todennäköistä, että syyttäjä ilmoittaa tyytymättömyyttä ainakin seuraamusten osalta. Perusasetelmiltaan tuomio vastaa syyttäjän lähtökohtaa, ja pohdinta varmaan kilpistyy tähän törkeysarviointiin ja mittaamiseen liittyviin kysymyksiin.

Ilmoittamalla tyytymättömyyttä seitsemän vuorokauden sisällä syyttäjä varaa mahdollisuuden valittaa asiassa myöhemmin hovioikeuteen.

Etusivulla nyt

Luetuimmat

Mistä tänään puhutaan?

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut