Rahtialuksen kapteeni toi Suomeen lähes miljoona tupakkaa ja toistatuhatta litraa alkoholia – hovioikeus lievensi tuomion ehdolliseksi vankeudeksi

Rahtialuksen kapteenina työskennelleen miehen tuomio lähes miljoonan tupakan ja 1 200 alkoholilitran tuomisesta Suomeen lieveni Turun hovioikeudessa.

Hovioikeus tuomitsi 51-vuotiaan miehen 1,5 vuoden ehdolliseen vankeusrangaistukseen törkeästä veropetoksesta. Aiemmin mies oli tuomittu Varsinais-Suomen käräjäoikeudessa kahden vuoden ehdottomaan vankeuteen.

Lisäksi miehen tulee korvata Verohallinnolle noin 280 000 euroa korkoineen.

Yli kaksikymmentä vuotta merillä ollut ja tekojen aikaan suomalaisvarustamon kapteenina toiminut mies hankki hovioikeuden mukaan alkoholin ja savukkeet verovapaana Saksasta ja myi ne eteenpäin Suomessa.

Hovioikeus: Kapteenin aseman hyväksikäyttö lisäsi moitittavuut ta

Kapteenina mies vastasi rahtialuksen miehistölle hankittavista verovapaista tuotteista. Hovioikeuden mukaan mies tilasi alkoholijuomat ja savukkeet verottomasti Saksasta muonituksena alukselle ja maksoi ne käteisellä. Hän ei kirjannut tuotteita aluksen varastokirjanpitoon eikä tehnyt niistä vaadittuja tulli-ilmoituksia Suomessa satamaan saapuessa, vaan myi ne eteenpäin Turussa ja muilla paikkakunnilla, oikeus katsoi.

Hovioikeuden mukaan rikoksen moitittavuutta lisäsi se, miten mies käytti rikoksen toteuttamisessa hyväkseen erityisen vastuullista asemaansa kapteenina. Siltikin hovioikeuden mukaan käräjäoikeuden määräämä rangaistus oli liian ankara normaaliin rangaistuskäytäntöön nähden. Myös koska miestä ei ollut aiemmin tuomittu rikoksista, hovioikeus katsoi, että vankeusrangaistus voitiin määrätä ehdollisena.

Hovioikeus antoi tuomionsa perjantaina.

Etusivulla nyt

Luetuimmat

Mistä tänään puhutaan?

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut