Yön uutiskooste | Ukrainan tilanne kiristyy: Yhdysvallat kehottaa kansalaisiaan poistumaan maasta heti

Hallitus saa tänään asiantuntija-arviot ilmastopäätöstensä riittävyydestä

Hallitus saa tänään asiantuntijoiden arviot siitä, riittävätkö hallituksen tekemät ilmastopäätökset päästöjen ja hiilinielujen tasapainoon vuoteen 2035 mennessä.

Hallitus sopi syksyn budjettiriihessä, että ilmastotoimien riittävyyttä tarkastellaan nyt keväällä ja uusiin toimiin ryhdytään tarvittaessa.

Arvionsa antavat Suomen Ympäristökeskus, Luonnonvarakeskus, Teknologian tutkimuskeskus ja Ilmastopaneeli.

Viikonloppuna on luvassa vaihtelevaa säätä

Viikonloppuna on luvassa vaihtelevaa säätä, Ilmatieteen laitos kertoo. Lapissa sataa perjantaina vielä lunta, mutta sateet väistyvät aamupäivän aikana itään. Aurinko näyttäytyy laajalti monin paikoin.

Lauantaina aamulla saapuu runsaampaa pilvisyyttä maan keskivaiheille ja lumisateitakin voi tulla etenkin maan pohjoisosaan.

Sunnuntaina odotetaan taas lumisadetta, joka Länsi-Suomessa voi tulla räntänä tai vetenäkin ainakin rannikolla.

Suomalaisurheilijoita nähdään tänään Pekingin olympialaisissa tositoimissa neljässä lajissa

Suomalaisurheilijoita nähdään tänään Pekingin talviolympialaisissa maastohiihdossa, ampumahiihdossa, mäkihypyssä ja miesten jääkiekkoturnauksessa.

Iivo Niskanen, Perttu Hyvärinen, Remi Lindholm ja Ristomatti Hakola tavoittelevat menestystä miesten 15 kilometrin perinteisen hiihtotavan matkalla. Kilpailu alkaa kello 9, ja Niskanen kuuluu vahvoihin voittajaehdokkaisiin.

Kello 11 alkavalle naisten pikamatkalle osallistuvat suomalaisampumahiihtäjistä Mari Eder, Suvi Minkkinen, Nastassia Kinnunen ja Erika Jänkä. Suomen miesten jääkiekkomaajoukkue kohtaa alkusarjan toisessa ottelussaan Latvian. Kamppailu alkaa kello 15.10.

Antti Aalto hyppää suurmäen karsinnassa, joka alkaa kello 13. Kilpailu on lauantaina.

Lumilautalegenda Shaun Whiten päätti olympiauransa - viimeisistä laskuista ei kirvonnut mitalia

Yhdysvaltalaisen lumilautailija Shaun Whiten olympiaura on tullut päätökseen. Miesten lumikourun finaalissa kisannut White jäi kolmen laskunsa jälkeen neljänneksi ja jäi täten tällä erää mitalitta. Finaalin voitti Japanin Ayumu Hirano 96 pisteellä.

Finaalissa parhaan tuloksensa White otti toisesta laskustaan, josta hän sai tasan 85 pistettä.

Lumilautalegenda kisasi jo viidensissä olympialaisissaan. Kaikkiaan kolme olympiakultaa voittanut White nappasi ensimmäisen olympiakultansa vuonna 2006 Torinossa.

Lisäksi White on urallaan esimerkiksi juhlinut arvostetussa X-Gamesissa voittoa lumilautailijana 13 kertaa ja rullalautailijana kahdesti.

Yhdysvaltain ulkoministeriö kehottaa Ukrainassa olevia yhdysvaltalaisia poistumaan maasta välittömästi

Yhdysvaltain ulkoministeriö kehottaa Ukrainassa olevia yhdysvaltalaisia poistumaan maasta välittömästi. Torstaina päivitetyn matkustustiedotteen sävy on jossain määrin aiempia tiukempi. Vielä päivää aiemmin Ukrainassa olevia yhdysvaltalaisia kehotettiin harkitsemaan poistumista maasta.

Yhdysvaltain presidentti Joe Biden kehotti niin ikään torstaina yhdysvaltalaisia poistumaan Ukrainasta.

Uutiskanava NBC Newsin torstaina nauhoitetussa haastattelussa presidentti painottaa, ettei Ukrainassa olla tekemisissä terroristijärjestön, vaan maailman suurimpiin kuuluvien asevoimien kanssa. Biden arvioi tilanteen voivan muuttua alueella nopeasti.

Valkoinen talo kehottaa Kanadaa ryhtymään voimakkaampiin toimiin rajasulun purkamiseksi

Yhdysvalloissa Valkoinen talo kertoo, että Kanadaa on kehotettu ryhtymään voimakkaampiin toimiin rekkasulkujen purkamiseksi maiden yhteisellä rajalla. Koronatoimia vastustavat mielenosoittajat ovat tukkineet tarkastuspisteitä maiden rajalla jo useampien päivien ajan.

Yhdysvaltojen kotimaisen turvallisuuden ministeri Alejandro Mayorkas on virkamieslähteiden mukaan kehottanut Kanadaa tarttumaan liittovaltion valtaan tilanteen ratkaisemiseksi ja luvannut toimille ministeriönsä tuen.

Lähteiden mukaan myös Yhdysvaltain liikenneministeri Pete Buttigieg on keskustellut Yhdysvaltojen toimitusketjujen toimivuuden tärkeydestä Kanadan kollegansa kanssa. (Lähde: AFP)

Carolinan Sebastian Aho heilutti verkkoa Teuvo Teräväisen avittamana

Jääkiekon NHL:ssä Boston Bruins jäi vaille maaleja ja hävisi kotonaan Carolina Hurricanesille. Ottelu päättyi selvin lukemin 0–6.

Suomalaisista Carolinan Sebastian Aho teki ottelussa kaikkiaan kaksi maalia. Joukkuetoveri Teuvo Teräväinen nappasi syöttöpisteet Ahon kummastakin maalista sekä ensimmäisessä erässä syntyneestä Vincent Trocheckin tekemästä maalista.

Carolinan maalilla ei illan ottelussa nähty Antti Raantaa vaan tanskalaisvahti Frederik Andersen.

Etusivulla nyt

Luetuimmat

Mistä tänään puhutaan?

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut