Yle: Uusienkin talojen ja vasta remontoitujen kohteiden kupariputkissa vuotoja – tästä ilmiö johtuu

2000-luvulla rakennettujen kerrostalojen putkistoissa on alettu havaita yllättäviä vuotoja. Ilmiö on yllättänyt sekä putkifirmat että isännöitsijät.

Asiasta uutisoi Yle.

Ylen mukaan vanhoissa taloissa kupariputket ovat kestäneet jopa 30–50 vuotta, mutta nyt niin sanottu pistekorroosio syövyttää putkia vaihtokuntoon paljon nopeammin. Ylen haastatteleman hämeenlinnalaisen Kantaputki Oy:n toimitusjohtajan Petri Hämäläisen mukaan äärimmäiset esimerkit löytyvät vain viisi vuotta vanhoista taloista.

Pistekorroosio syntyy, kun kupariputkiin kertyy piin aiheuttamaa silikaattikerrostumaa. Se estää putkia suojaavan oksidikerroksen syntymisen. Ongelmia on Ylen mukaan ollut enemmän alueilla, joissa käytetään pohjavettä. Yksi syy ongelmaan on myös putkien liian nopea käyttöönotto rakentamisen jälkeen: suojaava oksidikerros tarvitsee syntymiseensä happea, eikä se synny, jos putkea aletaan käyttää liian nopeasti asentamisen jälkeen.

Ylen mukaan kupariputkien syöpymisen vuoksi uusissa taloissa ja remonttikohteissa putkina on alettu käyttää entistä enemmän komposiittiputkia, joiden uskotaan kestävän vuosikymmeniä.

Mainos: LähiTapiola Uusimaa

Etusivulla nyt

Luetuimmat

Mistä tänään puhutaan?

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut