Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Yön uutiskooste | EU-maiden johtajat keskustelevat tänään Venäjästä ja Ukrainasta, Suomalaisurheilijoita nähdään tänään olympialaisissa kolmessa lajissa

EU-maiden johtajat keskustelevat tänään Venäjästä ja Ukrainasta

EU-maiden johtajat keskustelevat jännittyneestä turvallisuuspoliittisesta tilanteesta tänään Brysselissä. Tunnin mittaisessa tapaamisessaan EU-maiden johtajien on tarkoitus keskustella viimeisimmistä käänteistä Venäjän ja Ukrainan tilanteeseen liittyen. Suomea epävirallisessa kokouksessa edustaa pääministeri Sanna Marin (sd.).

Brysselissä ovat koolla myös sotilasliitto Naton puolustusministerit, jotka tapaavat tänään Suomen, Ruotsin ja EU:n edustajia. Nato-kokouksessa vierailee puolustusministeri Antti Kaikkonen (kesk.).

HS:n puoluemittaus: Perussuomalaisten kannatus romahti, keskusta nosti kannatustaan

Perussuomalaisten ja keskustan välinen kannatusero on supistunut pienimmilleen liki kolmeen vuoteen, kertoo Helsingin Sanomien teettämä mielipidemittaus. Puolueiden eduskuntavaalikannatuksessa on eroa vain puolitoista prosenttiyksikköä.

Suomen kolmanneksi suosituimman puolueen perussuomalaisten kannatus on 15,4 prosenttia ja se laski 2,1 prosenttiyksikköä joulukuisesta mittauksesta. Neljäntenä tulevan keskustan kannatus kasvoi 2,1 prosenttiyksikköä ollen kaikkiaan 14 prosenttia.

Kärkisijaa pitää yhä kokoomus ja toista sijaa pääministeripuolue SDP.

Kyselyn virhemarginaali on noin 2,1 prosenttiyksikköä suuntaansa suurimpien puolueiden kohdalla. Kyselyn toteutti Kantar TNS .

Suomalaisurheilijoita nähdään tänään olympialaisissa kolmessa lajissa

Suomalaisurheilijoita nähdään tänään Pekingin talviolympialaisissa freestylessa, taitoluistelussa ja yhdistetyssä.

Jon Sallinen kisaa freestylen lumikourun eli halfpipen karsinnoissa, jotka alkavat Zhangjiakoussa Suomen aikaa kello 6.30. Suomi hakee yhdistetyn joukkuekilpailussa menestystä nelikolla Ilkka Herola , Arttu Mäkiaho , Perttu Reponen ja Eero Hirvonen . Mäkiosuus alkaa kello 10 ja hiihto kello 13. Jenni Saarinen kilpailee taitoluistelun vapaaohjelmassa, joka alkaa Pekingissä Suomen aikaa kello 12. Saarinen sijoittui lyhytohjelmassa 25:nneksi.

Keskiviikkona maastohiihdon pariviestissä olympiahopeaa napanneet Iivo Niskanen ja Joni Mäki saavat mitalinsa tänään Zhangjiakoussa palkintoseremoniassa, joka alkaa kello 13.53.

Yhdysvaltalaislähde: Venäjä kasvattanut joukkojaan Ukrainan rajan tuntumassa jopa 7 000 sotilaalla

Venäjän joukkojen määrä Ukrainan rajan liepeillä on kasvanut jopa 7 000 sotilaalla viime päivien aikana, sanoo virkamieslähde Valkoisesta talosta.

Osa sotilaista on saapunut lähteen mukaan paikalle vasta keskiviikkona.

Venäjä sanoi tiistaina ryhtyneensä vetämään joukkojaan pois Ukrainan rajan tuntumasta. Virkamieslähde pitää kuitenkin maan ilmoitusta valheellisena.

Myös Naton pääsihteeri Jens Stoltenberg sanoi keskiviikkona, että Venäjän joukkojen kokonaismäärä rajalla näyttää olevan kasvamassa eikä vähentymässä.

Biden ja Scholz vaativat Venäjältä aitoja toimia jännitteen purkamiseksi

Yhdysvaltain presidentti Joe Biden ja Saksan liittokansleri Olaf Scholz ovat keskustelleet puhelimitse Ukrainan tilanteesta. Scholzin kanslian tiedotteen mukaan valtionjohtajat ovat sitä mieltä, että tilanne Ukrainassa on äärimmäisen vakava ja uhka Venäjän hyökkäykseen yhä olemassa. Tiedotteen mukaan merkkejä Venäjän joukkojen vetäytymisestä ei ole vielä havaittu.

Biden ja Scholz korostavat, että Venäjän on ryhdyttävä konkreettisiin toimiin Ukrainan tilanteen rauhoittamiseksi.

Muotisuunnittelija Peter Nygårdin seksuaalirikosoikeudenkäynti Kanadassa siirtyy - kysymys luovuttamisesta Yhdysvaltoihin yhä auki

Kanadassa useista seksuaalirikoksista syytetyn suomalaissyntyisen muotisuunnittelijan Peter Nygårdin , 80, oikeudenkäynti siirtyy. Asiasta kertoo muun muassa kanadalaismedia CBC News.

Oikeuskäsittelyn Torontossa on määrä jatkua 30. maaliskuuta.

Nygårdia odottaa oikeusjuttu myös Yhdysvaltain puolella, jossa tätä syytetään alaikäisiin kohdistuvista seksuaalirikoksista. Nygårdin asianajajan mukaan he odottavat Kanadan oikeusministerin päätöstä Nygårdin luovuttamisesta New Yorkiin.

Oikeudenkäynnin siirtymisestä kertoi Suomessa aiemmin Helsingin Sanomat.

Brasilian tulvat ja maanvyörymät aiheuttaneet jo lähes 80 kuolonuhria

Brasiliassa kuolonuhrien määrä rankkasateiden aiheuttamissa tulvissa ja maanvyörymissä on noussut lähes kahdeksaankymmeneen. Kuolleita on ainakin 78, kertoivat viranomaiset keskiviikkona.

Pelastustyöt jatkuvat edelleen, ja kuolonuhrien määrän pelätään vielä nousevan.

Myrsky iski Rio de Janeiron pohjoispuolella sijaitsevaan Petropolisin turistikaupunkiin tiistaina. Kaupunkiin satoi kolmessa tunnissa 258 millimetriä vettä, mikä on lähes yhtä paljon kuin koko edellisen kuukauden aikana. (Lähde: AFP)

Ranska murjoi Suomen naisten jalkapallomaajoukkuetta 5-0

Suomen naisten jalkapallomaajoukkue on aloittanut neljän maan turnauksen tappiolla. Järjestäjämaa Ranska voitti Le Havressa Suomen 5–0.

Ottelu alkoi Suomen kannalta epäonnekkaasti, kun puolustaja Anna Westerlund ohjasi 12. minuutilla ranskalaispelaajan keskityspallon päällään omaan maaliin. Ranskan toppari Wendie Renard teki kaksi maalia.

Ranska on joulukuun maailmanlistalla neljäntenä, Suomi 28:s.

Suomi kohtaa turnauksessa seuraavaksi lauantaina Hollannin.

Bayern kipusi lopussa tasapeliin, Liverpool haki Mestarien liigan pudotuspeleissä vierasvoiton Interistä

Jalkapallon miesten Mestarien liigan toissa kauden voittaja Bayern München on aloittanut tämän kauden pudotuspelit tasapelillä. Bayern pelasi vieraissa Salzburgia vastaan 1–1-tasapelin.

Salzburgin vei avauspuoliajalla johtoon vaihtomies Adamu . Bayernin 1–1-tasoituksen teki varsinaisen peliajan viimeisellä minuutilla Kingsley Coman .

Milanossa Liverpool haki Roberto Firminon ja Mohamed Salahin maaleilla Interistä 2–0-vierasvoiton.

Otteluparien toiset neljännesvälierät pelataan 8. maaliskuuta.