Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Päivi Räsänen pohtii, miksi Ylelle ei penätä samoja rangaistuksia kuin "pienelle Luther-säätiölle" – "Syrjitäänkö toista pienuuden vai kristillisen arvopohjan vuoksi?"

Helsingin käräjäoikeudessa kuullaan tänään Yleä koskien sen radio-ohjelmassa esitettyjä kristillisdemokraattien kansanedustaja Päivi Räsäsen puheita. Suomen entistä sisäministeriä syytetään kolmesta kiihottamisesta kansanryhmää vastaan. Samassa syytteessä myös Suomen Luther-säätiön asiamiestä ja hallituksen jäsentä Juhana Pohjolaa syytetään kiihottamisesta kansanryhmää vastaan.

Syyttäjän mukaan Räsänen on sosiaalisen median julkaisuillaan ja Yle Puheen radio-ohjelmassa esitetyillä puheillaan syyllistynyt homoseksuaaleja halventaviin ja solvaaviin puheisiin. Se vaatii Räsäselle 120:tä päiväsakkoa sekä Yleä poistamaan kyseiset kohdat ohjelmasta.

Syyttäjä katsoo, että Räsänen levitti Ruben Stillerin radio-ohjelmassa 20.12.2019 ”yleisön saataville mielipiteitä, jossa solvataan homoseksuaaleja ryhmänä seksuaalisen suuntautumisen perusteella”. Kyseinen jakso löytyy yhä Yle Areenasta.

Räsänen ei itse ole torstain istunnossa kuultavana. Hän kuitenkin ihmetteli tänään julkaisemassa lausunnossaan sitä, miksi syyttäjä asettaa julkaisijat erilaiseen asemaan. Julkaisijoina hän viittaa Yleisradioon ja Luther-säätiöön. Säätiön asiamies Pohjola on syytettynä, koska hän on julkaissut Räsäsen kirjoitukset Suomen Luther-säätiön ja Suomen evankelisluterilaisen lähetyshiippakunnan internet-sivustolla.

– Mutta merkillistä on, miten erilaiseen asemaan syyttäjä asettaa eri julkaisijat: pienelle Luther-säätiölle vaaditaan mittavia yhteisösakkoja ja vastuulliselle toimittajalle vielä tuntuvia päiväsakkoja pamflettini julkaisusta hyvin pienelle, rajatulle yleisölle. Vertailuksi verorahoitteiselle Ylelle tai sen vastuulliselle toimittajalle ei esitetä mitään rangaistusta, vaikka Yle Areena tavoittaa mittavat katsojaluvut, Räsänen pohti lausunnossaan.

– On ehdottomasti oikein, että Ylelle ei ehdoteta rangaistuksia, mutta millä ihmeen logiikalla pienempi, kristillinen julkaisijaa joutuisi rangaistavaksi? Toivottavasti tuomarit huomioivat tämän rinnastuksen. Syrjitäänkö tässä julkaisijaa pienuutensa vai arvopohjansa vuoksi?

Räsäsen rikosjutussa käydään ristivetoa toisaalta sanan- ja uskonnonvapauden sekä samalla syrjimättömyyden ja yhdenvertaisuusoikeuksien kanssa. Yle on aiemmin todennut, että hävittämismääräys on lähtökohtaisesti sananvapautta rajoittava ja että se johtaisi Ylen mukaan "avoimen yhteiskunnan kannalta vaaralliseen kehitykseen".