Suomen euroviisuedustaja selviää tänään, kun Uuden musiikin kilpailun (UMK) finaali kisataan tänä iltana Turun Logomossa. UMK:n voittaja lähtee edustamaan Suomea toukokuun Euroviisuihin Italian Torinoon.
Viisuedustajan paikasta kilpailee tänä vuonna seitsemän artistia, joiden kappaleista vain kolme on englanniksi ja loput suomeksi. UMK-finaalissa ovat Cyan Kicks, BESS, The Rasmus, Younghearted, Olivera, Tommi Läntinen ja Isaac Sene.
Viimeksi suomenkielinen edustuskappale kuultiin 2015, kun Suomea edusti Pertti Kurikan Nimipäivät kappaleellaan Aina mun pitää.
Voittaja valitaan yleisöäänien ja kansainvälisen raadin antamien pisteiden perusteella.
Vedonlyöjät ovat veikanneet ylivoimaisesti voittajaksi kansainvälisesti tunnetuimman kisaajan eli The Rasmuksen. Perässä ovat BESS ja Cyan Kicks.
UMK-finaali näytetään suorana Yle TV1:llä ja Yle Areenassa sekä kuullaan Yle Radio Suomi, YleX ja Yle X3M -radiokanavilta kello 21–23.
Euroviisujen semifinaalit järjestetään kahtena päivänä, 10. ja 12. toukokuuta. Suomi kilpailee jälkimmäisessä semifinaalissa.
Semifinaalien 35 maasta 20 pääsee yleisöäänien perusteella finaaliin, joka kilpaillaan 14. toukokuuta.
Perjantaina Euroopan yleisradiounioni EBU ilmoitti, että Venäjä ei osallistu tänä vuonna Euroviisuihin. Venäjän osallistuminen olisi EBU:n mukaan varjostanut laulukilpailun mainetta Ukrainan tilanteen vuoksi.
Unionin mukaan päätös tehtiin kilpailun sääntöihin, EBU:n arvoihin ja sen jäsenyleisradioiden näkemyksiin perustuen. Myös Yle oli vedonnut EBU:un Venäjän poissulkemisen puolesta.