Yön uutiskooste | Zelenskyin mukaan venäläisiä ohjuksia osuu pian Naton alueelle, kansainvälinen asekauppa on kääntynyt lievään laskuun, hoitoalan riidan sovittelu jatkuu

Ukrainan presidentti Volodymyr Zelenskyi patistaa tuoreessa videopuheessaan sotilasliitto Natoa perustamaan lentokieltoalueen Ukrainan ylle. Hän näkee, että on vain ajankysymys, milloin venäläiset ohjukset osuvat Naton alueelle.

Venäjä iski sunnuntaina sotilastukikohtaan lähellä Natoon ja EU:hun kuuluvan Puolan rajaa. Paikallisviranomaisen mukaan ilmaiskuissa lähellä Lvivin kaupunkia kuoli yhteensä 35 ihmistä ja haavoittui yli 130.

Muun muassa Naton pääsihteeri Jens Stoltenberg näkee, että lentokieltoalueen perustaminen johtaisi sotaan Naton ja Venäjän välillä. (Lähde: AFP)

Venäjän laivasto eristänyt Ukrainan kansainväliseltä laivaliikenteeltä, kertoo Britannian puolustusministeriö

Venäjän laivasto on eristänyt Mustallamerellä Ukrainan kansainväliseltä laivaliikenteeltä, Britannian puolustusministeriö tiedotti myöhään sunnuntaina.

Venäjän laivasto jatkaa Britannian mukaan ohjusiskuja ympäri Ukrainaa.

Brittien puolustusministeriö arvioi myös, että Venäjä saattaa suunnitella lähiviikkoina uusia maihinnousuja Ukrainaan Mustanmeren rannikolla. Venäjä on jo tehnyt Ukrainaan hyökätessään maihinnousun Asovanmerellä.

Tshernobylin turvallisuuslaitteiston korjaus- ja ylläpitotoimet keskeytetty henkilöstön rasituksen vuoksi, kertoo IAEA

Tshernobylin ydinvoimalan korjaus- ja ylläpitotoimet turvallisuuslaitteistolle on keskeytetty henkilöstön fyysisen ja psykologisen rasituksen vuoksi. Ukrainalaisviranomaiset kertoivat asiasta Kansainväliselle atomienergiajärjestö IAEA:lle sunnuntaina.

Venäjän valtaaman voimalan henkilöstö on tehnyt töitä kolme viikkoa putkeen.

Ukrainalaisviranomaisten mukaan voimala liitetään takaisin ulkoiseen sähköverkkoon maanantai-aamuna. Voimalinjojen vaurioiduttua voimalan toimintaa on jatkettu generaattoreiden avulla.

Käytöstä poistettu voimala tarvitsee sähköä esimerkiksi jäähdytysjärjestelmiin.

Pelastakaa Lapset: Ukrainassa laitoshoidossa olevat lapset ovat vaarassa jäädä ilman apua

Arviolta 100 000 Ukrainan lastenkodeissa ja muissa sijaishuollon laitoksissa asuvaa lasta on vaarassa jäädä ilman tarvitsemaansa tukea sodan jatkuessa, arvioi Pelastakaa Lapset -järjestö.

Järjestön mukaan Ukrainassa sijaishuollon laitoksissa olevien lasten osuus on Euroopan korkeimpia. Noin 1,3 prosenttia kaikista Ukrainassa asuvista lapsista on sijoitettuna johonkin laitokseen.

Pelastakaa Lapset muistuttaa, että ilman huoltajia olevat lapset ovat kriisitilanteissa muita lapsia suuremmassa vaarassa joutua riiston, hyväksikäytön ja lapsikaupan sekä laiminlyönnin uhriksi.

Kansainvälinen asekauppa on kääntynyt lievään laskuun – aseiden tuonti Eurooppaan kiihtynyt

Kansainvälinen asekauppa on kääntynyt lievään laskuun. Tukholman kansainvälisen rauhantutkimusinstituutin Siprin vuotuisen raportin mukaan asekauppa väheni maailmassa 4,6 prosenttia, kun aikaväliä 2017–2021 verrattiin edeltäviin viiteen vuoteen.

Aseiden tuonti Eurooppaan kasvoi sen sijaan viidenneksellä, minkä Sipri katsoo johtuvan Euroopan ja Venäjän heikentyneistä suhteista. Ukrainaan aseita tuotiin edeltävinä vuosina erittäin vähän pitkään jatkuneesta kriisitilanteesta huolimatta.

Niinistö osallistuu tänään ja huomenna kansainväliseen puolustusyhteistyökokoukseen Lontoossa

Presidentti Sauli Niinistö osallistuu tänään ja huomenna kansainväliseen puolustusyhteistyökokoukseen Lontoossa.

Tilaisuudessa on määrä keskustella sodasta Ukrainassa ja Euroopan turvallisuustilanteesta.

Kokous järjestetään Britannian pääministerin Boris Johnsonin aloitteesta.

Kyseessä on niin kutsuttu JEF-puolustusyhteistyökehys, jossa ovat mukana Britannian ja Suomen lisäksi Alankomaat, Islanti, Latvia, Liettua, Norja, Ruotsi, Tanska ja Viro.

Tavoitteena on kehittää osallistujamaiden sotilaallisia valmiuksia yhteisillä harjoituksilla, ennaltaehkäistä erilaisia kriisejä sekä tarvittaessa toimia yhdessä kriisitilanteissa.

Niinistön ohjelmassa on lisäksi kahdenvälisiä tapaamisia.

Hoitoalan riidan sovittelu jatkuu

Hoitoalan työriidan sovittelu jatkuu tänään. Tehyn, Superin, Jukon, Jytyn ja JHL:n sekä KT:n välistä riitaa on yritetty tuloksetta ratkoa jo aiemmin.

Keskeiset kiistakysymykset liittyvät palkkoihin. Työntekijöiden edustajat ovat vaatineet monivuotista ohjelmaa, jolla nostettaisiin hoitoalan palkkoja.

Kunta- ja hyvinvointialuetyönantajat KT on luonnehtinut vaatimusta täysin ylimitoitetuksi ja laskenut, että se maksaisi vähintään yli 12 miljardia euroa viiden vuoden aikana.

Kuutta sairaanhoitopiiriä ja eräitä yhtiöitä koskeva lakko olisi alkanut ensi perjantaina, mutta sitä on siirretty alkamaan aikaisintaan huhtikuun ensimmäisenä päivänä.

Emil Ruusuvuoren ATP-turnaus päättyi toiselle kierrokselle

Emil Ruusuvuoren ATP-turnaus on päättynyt toiselle kierrokselle. Ruusuvuori hävisi Argentiinan Diego Schwartzmanille Yhdysvaltain Indian Wellsissä pelattavassa tennisturnauksessa. Suomalaisen hyvästä alusta huolimatta Schwartzman vei voiton erin 5–7, 6–3, 6–3.

Schwartzman on ATP-listalla 14:s, Ruusuvuori pitää 70. sijaa.

Ruusuvuori ja Schwartzman eivät olleet kohdanneet aiemmin.

Laineen ylivoimamaali johdatti Columbuksen voittoon Vegasista

Jääkiekon NHL:ssä Columbus Blue Jackets otti 6–4-kotivoiton Las Vegas Golden Knightsista.

Pelin avausmaalista vastasi Patrik Laine, joka löi ylivoimalla Gustav Nyquistin ristisyötöstä kiekon reppuun. Maalivahti Joonas Korpisalo seurasi peliä Columbuksen vaihtoaitiosta.

Sunnuntai-iltana Suomen aikaa alkanut ulkojääottelu Kanadan Hamiltonissa päättyi Buffalo Sabresin voittoon Toronto Maple Leafsista maalein 5–2. Pelin ainoa suomalainen oli Buffalon Henri Jokiharju, joka sai ensimmäisessä erässä jäähyn väkivaltaisuudesta.

Etusivulla nyt

Luetuimmat

Mistä tänään puhutaan?

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut