Mies murhasi sängyssä nukkumassa olleen uhrin julmasti kirveellä ja piilotti ruumiin ulkoroskikseen Helsingin Tapaninvainiossa – tuomittiin elinkautiseen vankeuteen

Helsingin käräjäoikeus tuomitsi maanantaina 28-vuotiaan miehen elinkautiseen vankeusrangaistukseen murhasta ja hautarauhan rikkomisesta.

Henkirikos paljastui marraskuisena lauantaiaamuna hätäkeskukseen tehdystä ilmoituksesta, jonka mukaan Helsingin Tapaninvainiossa sijaitsevan paritalon ulkoroskiksesta oli löytynyt verinen matto. Kirveellä surmattu uhri oli miehen entisen naisystävän avopuoliso.

Tekoa edeltäneinä päivinä mies oli oikeuden mukaan selvittänyt naiselta tämän kotiosoitteen, jossa nainen asui yhdessä uhrin kanssa. Lisäksi oikeus katsoi miehen valmistautuneen tekoon ostamalla etukäteen muun muassa murhassa käytetyn kirveen sekä ruumiin hävittämisessä käytetyt vahvat jätesäkit. Oikeus katsoi miehen myös ajaneen vuokratulla autolla Kainuusta Helsinkiin tekoaan varten.

Murhan jälkeen mies oikeuden mukaan paketoi ruumiin ja kantoi sen ulkoroskikseen yhdessä naisen kanssa. Pari heitti roskikseen myös murhaan käytettyjä välineitä ja vereentyneitä vaatteita.

Teon jälkeen mies pakeni paikalta naisen kanssa. Heidät saatiin myöhemmin kiinni Suomussalmelta heidän kirjauduttuaan väärillä nimillä hotelliin.

Nukkumassa ollut uhri murhattiin sänkyynsä

Puolustuksessaan mies sanoi ostaneensa tarvikkeet suunnittelemaansa kannabiskasvattamoa varten, mutta käräjäoikeus ei selitystä uskonut. Oikeus katsoi Sampo Tapio Jousimaan tunkeutuneen myöhään illalla naisen kotiin ja murhanneen talon yläkerrassa makuuhuoneessa nukkumassa olleen uhrin tekoa varten ostamallaan kirveellä.

– Teko on ollut asianomistajan kannalta täysin ennakoimaton, eikä hänellä ole ollut mitään mahdollisuuksia torjua hyökkäystä tai paeta paikalta. (Nainen) on kertonut uskottavasti asianomistajan rääkäisseen surmateon alettua, mikä osoittaa, että tämä on herännyt ensimmäisiin iskuihin, kirjoittaa oikeus tuomiossaan.

Oikeus katsoi, että henkirikos tehtiin erityisen raa'alla ja julmalla tavalla ja että sitä on pidettävä törkeänä.

– Lyöntien lukumäärän ja intensiteetin perusteella kyse on ollut niin sanotusta "ylitappamisesta" siten, että asianomistajaan on kohdistettu tappavaa väkivaltaa selvästi yli sen, mitä kuoleman aiheuttaminen olisi vähintään edellyttänyt, kirjoittaa oikeus tuomiossaan.

Oikeus katsoi murhan motiivina olleen Jousimaan halu päästä eroon naisen nykyisestä parisuhteesta ja mahdollisesti palata itse yhteen naisen kanssa. Jousimaa ja nainen olivat olleet yhteyksissä puheluin ja viestein ennen veritekoa.

28-vuotias nainen tuomittiin seitsemän kuukauden ehdolliseen vankeusrangaistukseen pelastustoimen laiminlyönnistä ja rikoksentekijän suojelemisesta. Oikeuden mukaan nainen soitti kaksi kertaa hätäkeskukseen, mutta kertoi henkirikoksesta vasta toisella kerralla ollessaan miehen kanssa jo Pohjois-Suomessa.

Etusivulla nyt

Luetuimmat

Mistä tänään puhutaan?

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut