Koronasta kärsineen Tallinkin matkustajamäärä koheni kohisten

Koronapandemiasta kärsineen laivayhtiö Tallinkin matkustajamäärät nousivat tuntuvasti alkuvuonna, yhtiö kertoo.

Konserni kuljetti tammi–maaliskuussa 720 000 matkustajaa, mikä on lähes 170 prosenttia enemmän kuin vuotta aiemmin. Monen muun matkailualan yhtiön tavoin Tallink on kärsinyt merkittävästi koronapandemian seurauksena vähentyneestä liikkumisesta.

Myös kuljetettujen ajoneuvojen määrä kasvoi. Yhtiö kuljetti vuoden ensimmäisellä neljänneksellä 140 000 ajoneuvoa, mikä oli 85 prosenttia enemmän kuin viime vuonna. Kuljetettujen rahtiyksikköjen määrä kasvoi viidenneksellä.

Yhtiön toimitusjohtaja Paavo Nogenen mukaan kehityksen taustalla oli liikennöivien laivojen lisääntynyt määrä sekä matkustusrajoitusten lieventyminen.

– Ensimmäistä kertaa pitkään aikaan koronaviruksen aiheuttamat haasteet näyttävät hieman laantuneen, Nogene sanoo tiedotteessa.

Toimitusjohtajan mukaan yhtiön odotukset loppuvuotta kohtaan olisivat suuremmat ilman Ukrainan sodan tuomia uusia haasteita.

Tallink kertoo kuljettaneensa vuoden ensimmäisen neljänneksen aikana laivoillaan yli 6 200 pakolaista sekä 68 rahtiyksikön edestä avustustavaraa. Yhtiö lisää, ettei se ole perinyt kummastakaan maksua.

---

Korjattu aiempaa uutista klo 14.59: Tallink lisää, ettei se ole perinyt pakolaisten tai avustustavaran kuljettamisesta maksua.

Etusivulla nyt

Luetuimmat

Mistä tänään puhutaan?

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut