Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Yksi ihminen kuoli, kun moottorikelkka vajosi jäihin Rantasalmella

Yksi ihminen kuoli, kun moottorikelkka vajosi jäihin Etelä-Savossa Rantasalmella, kertoo Itä-Suomen poliisilaitos. Tarkempi tapahtumapaikka sijaitsee Peonselällä, Saimaan Haukivedellä.

Poliisin mukaan kolme henkilöä oli lähtenyt puolen yön jälkeen moottorikelkalla jäätä pitkin Porosalmelta kohti Oravia. Paikkojen välillä sijaitsee talvireitti moottorikelkkailijoille.

Kaikki kolme henkilöä joutuivat veden varaan, kun he ajoivat moottorikelkalla sulaan, pelastuslaitokselta kerrottiin STT:lle varhain sunnuntaiaamuna.

Onnettomuuteen joutuneista kaksi pääsi pois vedestä, ja toinen heistä oli saanut soitetuksi hätänumeroon. Hätäkeskus sai onnettomuudesta tiedon ennen yhtä yöllä sunnuntaina.

Kolmas, pinnan alle joutunut ihminen menehtyi onnettomuuspaikalla. Paikalle saapunut pelastuslaitoksen yksikkö nosti pinnan alle vajonneen henkilön vedestä. Vedestä omin avuin pois päässeet vietiin sairaalahoitoon.

Poliisi tutkii asiaa epäiltynä rattijuopumuksena sekä kuolemansyyn tutkintana. Tekonimikkeet voivat tarkentua tutkinnan edetessä.