Hiihtokeskusten kävijämäärät näyttävät nousseen viime vuoteen verrattuna. Keskukset kertovat 5–15 prosentin kasvusta kävijämäärissä, kun maaliskuun lopun tilannetta verrataan edellisen vuoden vastaavaan aikaan.
Suomen Hiihtokeskusyhdistyksen toiminnanjohtaja Harri Lindfors kertoo yhä jatkuvan toisen peräkkäisen kunnon talven houkutelleen ihmiset rinteisiin.
– Olemme nyt ainakin viime vuoden tasolla, saattaa olla sen ylikin. Kaudella 2020–2021 hiihtokeskuksissa kirjattiin yhteensä melkein kolme miljoonaa laskettelupäivää ja se oli yhdistyksen 15-vuotisen seuranta-ajan paras, Lindfors sanoo STT:lle.
– Edellinen ennätys on vuodelta 2013, jolloin koko kaudella laskettiin yhteensä 2,9 miljoonaa hiihtopäivää.
Hiihtopäivien lukumäärät vuodesta 2008 ovat eri kausilla olleet hieman yli kahden miljoonan ja liki kolmen miljoonan välillä. Hiihtokeskusyhdistys ei raportoi euromääräisiä lukuja.
Kausi on useimmissa hiihtokeskuksissa vielä käynnissä. Hiihtokeskusyhdistyksen 70 hiihtokeskuksesta 55 oli viikonvaihteessa auki.
– Pohjoisessa kaikki keskukset jatkavat ainakin pääsiäiseen, monet vappuun ja osa äitienpäivään saakka, Lindfors kertoo.
Kun kausi on alkanut joissakin hiihtokeskuksissa jo lokakuun alkupuolella, on sen kesto pisimmillään noin seitsemän kuukautta.
Vanhat vermeet kaivettu esille
Rinteisiin on tullut Hiihtokeskusyhdistyksen Lindforsin mukaan sekä uusia harrastajia että lajin pariin palaavia.
– Palaavat ovat löytäneet lajin uudestaan. Nyt rinteissä näkee paljon enemmän vanhoja varastoista kaivettuja välineitä kuin aiemmin.
Näkyväksi trendiksi hän mainitsee myös lumilautailun suosion.
– Lumilautailijoiden ensimmäisen sukupolven omat lapset siirtyvät mäkeen. Myös suomalaisten menestys lumilautailussa yhdessä lumi- ja rullalautailun globaalin suosion kanssa lisää kiinnostusta lajiin.
Osassa eteläisen Suomen rinteistä ei enää lasketella, mutta syynä ei ole lumen puute vaan kesäsesonkiin, kuten alamäki- ja maastopyöräilykauteen, valmistautuminen.
– Ihmisten on myös vaikea käsittää keskusten talviset olosuhteet, kun kadut ovat jo sulaneet paljaiksi. Lisäksi into kesäharrastuksiin, kuten pyöräilyyn, on keväällä jo kova.
Kasvua harrastajamäärissä
Laskettelun harrastajien määrä on Hiihtokeskusyhdistyksen tilastojen mukaan kasvussa. Vuonna 2014 harrastajia oli runsaat 900 000, kun viime vuonna luku oli yli 976 000.
Kahden hyvän talven ja koronan yhteisvaikutukset kasvattivat toimitusjohtaja Elsi Ojalan mukaan Himoksen rinteiden kävijämääriä Jämsässä.
– Maaliskuun loppuun mennessä meillä oli kävijämäärissä 15 prosentin kasvu edelliseen kauteen verrattuna. Viiteen edelliseen kauteen verrattuna kasvu on 25 prosenttia, Ojala sanoo.
Pääosin Himoksella käy kotimaisia asiakkaita. Venäläisten asiakkaiden osuus on lähes olematon.
– Ehkä kymmenen prosentin luokkaa on ennen koronaa ollut ulkomaalaisia. Kotimaisten asiakkaiden kasvu on paikannut ulkomaalaisten asiakkaiden vähenemistä.
Rinteet ovat Himoksella päivittäin avoinna pääsiäiseen.
– Sen jälkeen lasketellaan viikonloppuisin vappuun saakka, koska kävijät vähenevät merkittävästi.
Rukalla lasketellaan vielä äitienpäivänä
Kuusamossa Rukakeskuksen paikallisjohtaja Matti Parviainen sanoo, että meneillään olevasta kaudesta on tulossa paras kautta aikojen.
– Viime kausi oli erittäin hyvä myös, mutta nyt mennään sen yli. Iso sesonki, pääsiäinen, on vielä edessä. Tosin se on tänä vuonna aika myöhään, Parviainen sanoo.
Kotimaisten asiakkaiden määrän kasvun lisäksi Rukalla aiemmin ollut iso ulkomaalaisten asiakkaiden osuus on yhä merkittävä.
– Rinnetoiminnassa kansainvälisten asiakkaiden osuus on parinkymmenen prosentin luokkaa. Suurin osa on eurooppalaisia.
Parviaisen mukaan venäläiset asiakkaat ovat jääneet vähiin, samoin aasialaiset.
Rukalla kausi jatkuu äitienpäivään saakka.
"Kulut ovat pompsahtaneet kattoon"
Vihti Ski Centerin rinnekeskusjohtaja Sami Uotila luonnehtii kuluvaa talvea sensaatiomaiseksi runsaan lumen ansiosta.
– Se on taannut todella hyvät puitteet. Hienoista kasvua on viime kauteen, joka sekin oli hyvä.
Uotilan muistissa on myös katastrofaalinen vuosi 2020.
– Se oli meidän 40-vuotisen historiamme heikoin ja ensimmäinen talvi, jolloin emme saaneet kaikkia rinteitä auki lumetuksellakaan, Uotila muistelee.
Rinteen toimintakulut ovat kasvaneet.
– Kulut ovat pompsahtaneet kattoon. Sähkön ja polttoaineiden hinnat ovat nousseet niin vahvasti, että se näkyy meilläkin.
Kahden kunnon talven ohella myös korona sai ihmiset suuntaamaan lähirinteisiin.
– Laskettelun kasvu on ollut merkittävää kahden viimeksi kuluneen talven aikana, koska sisälajit ovat olleet pannassa, Uotila sanoo.
Ylläs Ski Resortin kävijämäärät ovat hienoisessa kasvussa, kertoo puolestaan toimitusjohtaja Mikko Virranniemi.
– Kävijämäärät ovat Ylläksen hiihtokeskuksessa kasvaneet maaliskuun loppuun mennessä noin viisi prosenttia edelliseen vuoteen verrattuna, Virranniemi vastaa sähköpostilla.
Toukokuun alkuun kauttaan jatkavassa hiihtokeskuksessa on pantu merkille rinteiden ja niihin liittyvän muun kokonaisuuden ylläpidon kallistuminen.
– Energian ja polttoaineen hinta on kallistunut merkittävästi, Virranniemi kirjoittaa.
Venäjältä ei ole asiakkaita odotettavissa
Kuopion Tahko Mountain Ski Resortin toimitusjohtajan Lauri Suutarisen mukaan viime vuoden positiivinen suuntaus jatkuu kuluvalla kaudellakin.
– Reipas 15 prosenttia olemme kävijämäärissä edellä, kun vertaa maaliskuun lopun tilannetta edellisen kauden vastaavaan aikaan.
Suutarinen kertoo,että Tahkon rinteissä on laskettelijoita tänä talvena jonkin verran enemmän myös koronaa edeltävään tasoon nähden.
– Mukavaa tahtia ollaan menossa. Jos pääsiäinen ja huhtikuu menevät hyvin, pääsemme ennätyslukemiin.
Tahko on ollut aiemmin venäläisten asiakkaiden suosima uuden vuoden molemmin puolin.
– Pari edeltävää kautta on menty hyvin pitkälle kotimaisin voimin. Venäjältä ei varmasti tulevina vuosina ole hirveästi asiakasvirtaa odotettavissa, Suutarinen arvelee.