Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Venäjän takaraja ukrainalaisjoukoille antautua Mariupolissa umpeutui, Ukrainan mukaan sotilaat aikovat taistella "loppuun asti"

Ukrainan pääministerin mukaan ukrainalaisjoukot piiritetyssä Mariupolin satamakaupungissa eivät aio antautua. Venäjä oli aiemmin asettanut joukoille takarajan laskea aseensa sunnuntai-iltapäivään mennessä.

Ukrainan pääministeri Denys Shmyhal sanoi yhdysvaltalaisen ABC-kanavan haastattelussa, että Venäjä ei ole saanut Mariupolia kokonaan vallattua.

– Kaupungissa on edelleen joukkojamme, sotilaitamme. Ja he taistelevat loppuun saakka, Shmyhal sanoi.

"Niin valtava alue, että venäläiset eivät löytäisi ukrainalaisia"

Viimeisten ukrainalaisjoukkojen kerrotaan linnoittautuneen Azovstalin metallitehtaaseen Mariupolin itäpuolella. Britannian yleisradioyhtiö BBC:n haastattelema turvallisuusasiantuntija Justin Crump arvioi, että Ukrainan joukot saattavat pystyä sinnittelemään laajassa tehdaskompleksissa pitkäänkin.

Tehdas on lajissaan Euroopan suurimpia ja se sijaitsee teollisuusalueella, joka kattaa yli 11 neliökilometrin alueen. Crumpin mukaan tehdasta puolustamassa voi olla jopa 800 sotilasta, joilla on ollut aikaa valmistautua ja rakentaa esimerkiksi pakoreittejä.

– Sotilaat eivät halua tulla kiinniotetuiksi. En usko, että he antautuvat. Eivätkä venäläiset halua mennä sisään (laitokseen) ja tyhjentää sitä metri metriltä, (osin) maan alla, se olisi hirveää, hän sanoi.

Koska hyökkäys tehtaaseen olisi vaikea, Venäjän pelätään turvautuvan kemiallisiin aseisiin.

– Azovstal on valtava alue, jossa on niin paljon rakennuksia, että venäläiset eivät yksinkertaisesti löytäisi ukrainalaisia. Siksi venäläiset ovat ryhtyneet puhumaan kemiallisesta hyökkäyksestä, se olisi ainoa keino savustaa (ukrainalaiset) ulos, kiovalainen sotilasasiantuntija Oleh Zhdanov sanoi sanomalehti Guardianille aiemmin.

Kuleba: Venäjä haluaa tuhota Mariupolin hinnalla millä hyvänsä

Ukrainan presidentti Volodymyr Zelenskyi varoitti aiemmin, että jos Venäjä tappaa kaupunkia puolustavat ukrainalaissotilaat, rauhanneuvottelut lähes kaksi kuukautta kestäneen sodan lopettamiseksi päättyvät.

Zelenskyin mukaan tilanne Mariupolissa on epäinhimillinen.

– Mariupolin tilanne on edelleen pahin mahdollinen, epäinhimillinen. Venäjä pyrkii tuhoamaan kaikki ihmiset kaupungissa, Zelenskyi sanoi.

Ukrainan ulkoministerin Dmytro Kuleban mukaan Ukrainan ja Venäjän välillä ei ole viime aikoina ollut diplomaattista yhteydenpitoa. Kuleba sanoi yhdysvaltaisen CBS News -kanavan haastattelussa, että Mariupolin tilanne saattaa muodostua esteeksi neuvotteluille.

– Kaupunkia ei enää ole olemassa. Venäjän joukot saartavat jäljellä olevia Ukrainan sotilaita ja isoa määrää siviilejä, jotka jatkavat taistelua. Mutta sen perusteella, miten Venäjän armeija käyttäytyy Mariupolissa, vaikuttaa siltä, että he ovat päättäneet tuhota kaupungin hinnalla millä hyvänsä, Kuleba sanoi.

Uudet iskut Harkovaan vaativat kuolonuhreja

Venäjä on keskittänyt joukkojaan Ukrainan itäosiin vedettyään sotilaansa pois Pohjois-Ukrainasta. Sunnuntaina iskut Ukrainan toiseksi suurimmassa kaupungissa Harkovassa vaativat paikallisten viranomaisten mukaan ainakin viisi kuolonuhria.

Ukrainan viranomaiset ovat vedonneet idässä Donbassin alueella oleviin ihmisiin, jotta nämä pakenisivat Venäjän hyökkäystä maan länsiosiin. Sunnuntaina evakuoinnit Ukrainan itäosista jouduttiin keskeyttämään, koska Ukrainan varapääministerin Iryna Vereshtshukin mukaan Venäjän kanssa ei saatu aikaan sopua tulitauosta evakuointireiteille.

Myös ilmaiskut pääkaupunki Kiovaan ja sen lähistölle ovat jatkuneet erityisesti sen jälkeen, kun Ukraina kertoi joukkojensa upottaneen venäläisalus Moskvan. Venäjä on väittänyt uppoamisen olleen seurausta tulipalosta, mutta siitä huolimatta maa ilmoitti kiihdyttävänsä iskuja Kiovaan juuri Moskvan uppoamisen jälkeen.

Zelenskyi: Ukraina ei luovuta alueita idässä

Presidentti Zelenskyi sanoi yhdysvaltalaisen uutiskanava CNN:n haastattelussa, että Ukraina ei aio antaa Venäjälle alueita Itä-Ukrainasta saadakseen sodan loppumaan.

– Koska en luota Venäjän asevoimiin tai Venäjän johtoon -- vaikka he pystyisivät saamaan Donbassin haltuunsa, se ei tarkoita, etteivätkö he jatkaisi (taas) pidemmälle kohti Kiovaa, Zelenskyi sanoi.

Zelenskyi toivoi haastattelussa myös, että Yhdysvaltojen presidentti Joe Biden vierailisi Ukrainassa.

– Luulen, että hän aikoo tulla, mutta se on tietysti hänen ratkaisunsa, ja riippuu turvallisuustilanteesta. Mutta koska hän on Yhdysvaltojen johtaja, hänen pitäisi tulla tänne katsomaan (tilannetta).

Biden sanoi muutama päivä sitten, että Yhdysvallat harkitsee korkea-arvoisen edustajan lähettämistä Ukrainaan tuenosoituksena maan hallinnolle. Lähteiden mukaan Biden ei olisi kuitenkaan itse lähdössä, vaan todennäköisesti Ukrainaan matkustaisi puolustusministeri Lloyd Austin tai ulkoministeri Antony Blinken.

Sunnuntaina Britannian puolustusministeriö totesi tilannekatsauksessaan, että vaikka Venäjän operatiivinen fokus on siirtynyt itäiseen Ukrainaan, maan pääasiallinen tavoite on edelleen sama: pakottaa Ukraina luopumaan länsimaiden kanssa lähentymisestä ja vahvistaa Venäjän alueellista valta-asemaa.

-----

Lähteenä myös uutistoimisto AFP.