Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Ruotsin kuumat asuntomarkkinat saamassa kylmän suihkun

Ruotsin asuntomarkkinat ovat käyneet viime vuosien aikana kuumina, mutta maan Finanssivalvonta ennakoi, että hintaralliin on tulossa käänne. Tuoreen asuntolainaraportin mukaan korkojen nousu on johtamassa omakotitalojen halpenemiseen noin kymmenellä prosentilla.

Äärimmäisessä skenaariossa lasku voi olla jopa 30 prosenttia, jos korkojen lisäksi myös sähkön hinta karkaa käsistä. Finanssivalvonta laskee, että asuntolainojen korot nousevat vuodessa nykyisestä 1,5 prosentista kolmeen prosenttiin.

Keväällä 2024 korot voivat olla jo 3,9 prosentin tasoa. Nousu tekee ison loven, sillä lyhennysvelvoitteen käyttöönotosta huolimatta ovat monien ruotsalaisten asuntolainat edelleen erittäin suuria.

Uusien asuntovelallisten lainat olivat keskimäärin 327 prosenttia heidän vuosituloistaan, kun luku edellisvuonna oli 307 prosenttia. Raskaasti velallisiksi lasketaan kotitaloudet, joiden velka ylittää 450 prosenttia vuosituloista ja 70 prosenttia asunnon arvosta. Tämän ryhmän osuus on ollut nousussa ja oli viime vuonna 6,3 prosenttia.

Lainat ja hinnat nousussa

Ruotsin asumisoikeusasuntojen hinnat ovat pelkästään kuluneen vuoden aikana nousseet koko maan tasolla 7 prosenttia, omakotitalojen 10 prosenttia. Ruotsalaiset kotitaloudet kasvattaneet lainojaan nopeammin kuin tulojaan, kun korot ovat olleet alhaisia ja asuntojen hinnat nousussa. Vuodesta 2012 lainat ovat kasvaneet 69 prosenttia, tulot 33.

Nousu hidastui hetkeksi, kun asuntovelalliset velvoitettiin lyhentämään lainojaan, mutta koronapandemia kiritti hinnat uuteen nousukierteeseen, Finanssivalvonta toteaa.

Ruotsin Finanssivalvonta arvioi, että suurin osa lainanottajista selviytyy lainoistaan korkojen noustessa. Tuloihinsa nähden erittäin suuria lainoja ottaneet velalliset ovat kuitenkin vaikeammassa asemassa.