Tiede- ja kulttuuriministeri kuuntelee iskelmiä, tykkää tanssia ja soittelee pianoa yksin ollessaan – Petri Honkonen aikoo puuttua kulttuuriväen ahdinkoon erityisesti tapahtuma-alan näkökulmasta

Tiede- ja kulttuuriministerin saappaisiin perjantaina astuneelle Petri Honkoselle (kesk.) ykkösasia on lasten, nuorten ja opiskelijoiden hyvinvointi ja henkisestä jaksamisesta huolehtiminen. Häntä kauhistuttaa koronan myötä syntynyt hyvinvointivelka, josta kovimman laskun ikäihmisten ohella maksavat nuoret sukupolvet.

– Käännän kaikki kivet, että päästään tuloksiin, Honkonen sanoo uuden ministerin innokkuudella STT:lle.

Hän sanoo tietävänsä, että ongelmaa ratkomaan tarvitaan muitakin ministeriöitä. Konkreettisiin toimiinkin täytyy vielä paneutua.

– Ainakaan ei pidä asettaa lisäpaineita opiskelijoille, ei lisätavoitteita, ei lisää kiristyksiä.

Saarijärveltä Keski-Suomesta kotoisin oleva 34-vuotias ministeri sanoo itsekin olevansa laman lapsi. Hän nimeää tärkeimmäksi poliittiseksi tavoitteekseen yhdenvertaisuuden oman elämänkokemuksensa perusteella.

– Meikäläinenkin on sieltä mettäperältä noussut ministeritehtävään asti. Se on suomalaisen koulutusjärjestelmän, sivistyksen ja yhteisöllisen elämäntavan ansiota.

Edeltäjien linja jatkuu

Oman kokemuksensa vuoksi Honkonen on myös enemmän kuin valmis jatkamaan edeltäjiensä aloittamaa hajautettua linjaa korkeakoulupolitiikassa. Siitä huolimatta, että sitä on kritisoitukin.

– Suomalaisen yhteiskunnan pärjäämisen yksi keskeinen lähtökohta on ollut se, että korkeakouluun voi päästä, vaikka asuisi jossain maaseudulla kuten minä. Jossain muussa yhteiskunnassa meikäläisen elämäntarina ei olisi mahdollinen.

Hän sanoo keskustan valitsevan jatkossakin alueellistamisen ja laajentamisen tien, "emme keskittämistä ja näivettämistä".

Honkonen on tällä hallituskaudella jo neljäs keskustalainen tiede- ja kulttuuriministeri. Edeltäjät ovat ehtineet myöntää koulutusvastuita ja aloituspaikkoja laajasti Suomen eri korkeakouluille.

– Rahat on käytetty, mutta jos jokin korkeakoulu haluaa vielä koulutusvastuita ja esitys on perusteltu, niin varmasti harkitsen.

Opettajan koulutuksen saanut ministeri aikoo myös määrätietoisesti edistää keinoja, joilla opettajien arkea voidaan tukea.

– Näen tärkeänä esimerkiksi opettajakoulutuksen vahvistamisen. Aion toteuttaa myös opettajien pitkään kaipaaman opettajarekisterin.

Honkonen aikoo myös viedä eteenpäin keskustan kokeilun alueellisesta opintolainahyvityksestä. Hänen mukaansa valmistelu on hyvässä vauhdissa ministeriössä, ja on ihan mahdollista, että esitys etenee vielä tällä hallituskaudella.

Norjan mallin mukaisella kokeilulla houkuteltaisiin vastavalmistuneita muuttamaan harvaan asutulle ja työvoimapulasta kärsivälle alueelle sillä, että he saisivat opintolainojaan anteeksi.

Lapsuus pesäpallokisoissa

Honkonen kertoo viettäneensä lapsuutensa pesäpallo- ja hiihtokisoissa, joissa vanhemmat olivat toimitsijoina.

– Perustason toiminta on se, mistä kaikki lähtee niin urheilussa kuin kulttuurin puolellakin. Siitä, että nuoret lupaukset perhe- ja tulotaustausta riippumatta pääsevät aloittamaan mieluisan urheilu-, taide- tai musiikkiharrastuksen.

Hän on itse käynyt pianotunneilla ja vaikka hänestä ei suurta muusikkoa tullutkaan, harrastus tuo vieläkin iloa elämään.

– Voin soitella pianoa kotona yksin. Silloin kun kukaan ei kuuntele.

Vuoden pestinsä aikana Honkonen haluaisi vahvistaa perustason toimivuutta, että kaikilla on mahdollisuus harrastaa ja kokea yhteenkuuluvuutta esimerkiksi kulttuurin ja urheilun parissa.

– Olen realisti, ei vuoden aikana maailmaa muuteta. Hallitusohjelman toteuttaminen on loppusuoralla, mutta vähintään yhtä arvokasta on, jos saan käyntiin prosesseja, joita seuraava ministeri voi panna toimeen.

Kalenterissa kesäfestareita

Kulttuurityöntekijöiden ahdinkoon ministeri aikoo puuttua erityisesti tapahtuma-alan näkökulmasta.

– Koronan aikana nähtiin, että tapahtuma-alalla ei ole ketään, jonka kanssa asioida suoranaisesti. Koen olevani siinä mielessä myös elinkeinoja edistävä ministeri. Tapahtuma-alalla on iso työllistävä merkitys. Sillä on iso merkitys taiteilijoiden elannon kannalta ja myös erilaisten urheiluseurojen, järjestöjen ja yhdistysten kannalta.

Ministerin kalenterissa on jo kulttuuriväen kanssa sovittuja tapaamisia ja satoja kutsuja kulttuuri- ja urheilutapahtumiin.

– Priorisoin sellaisia, joissa en ole ennen käynyt, kuten Savonlinnan oopperajuhlat, Tangomarkkinat ja Sulkavan soudut, hän luettelee.

Hiukan kohtaamiset jännittävätkin, sillä kulttuuriala on ollut raivoissaan hallituksen koronatoimista. Honkosen mielestä pitää kuitenkin muistaa, että "yksikään tapahtuma ei ole mennyt konkurssiin, vaikka alalla onkin ollut erittäin vaikeaa".

Urheiluministerin roolissa Honkosella ei ole toistaiseksi mielipidettä suomalaisessa jääkiekkobisneksessä viime vuodet pyörineestä venäläisestä rahasta.

– Siihen, että jollakin tavalla Suomesta käsin tuettaisiin Venäjän koneistoa ja hallintoa, suhtaudun totta kai erittäin kielteisesti, mutta en voi vielä ottaa tarkkaan kantaa, kun en tunne taustoja, hän sanoi STT:lle.

Keskustanuorten kasarisukupolvea

Honkonen on keskustan puheenjohtajan Annika Saarikon ja nyt maa- ja metsätalousministeriksi siirtyneen edeltäjänsä Antti Kurvisen hyvä ystävä. Hän oli jopa Kurvisen bestman.

– Me ollaan samaa keskustanuorten kasarisukupolvea. Puolueen kannalta olisi mielestäni paljon huonompi tilanne, jos puoluekokouksessa valittu johto ei tulisi keskenään toimeen kuin että tullaan hyvin juttuun ja ollaan myös hyviä ystäviä.

Kulttuuriharrastuksista Honkonen pitää erityisesti taidenäyttelyistä ja museoissa kiertelystä, historioitsija kun on.

– Olen opiskellut Suomen historiaa ja suorittanut museologian perusopinnot. Olenkohan jopa ensimmäinen kansanedustaja, joka on opiskellut museoalaa.

Kiasmat ja Ateneumit on käyty, mutta kulttuuriministeri odottaa erityisesti pääsevänsä näkemään valtavirrasta poikkeavia juttuja.

– Kuuntelen kotimaista ja ulkomaista nykypoppia ja kuuntelen myös iskelmämusiikkia, koska tykkään tanssimisesta. En kuitenkaan käy lavatansseissa, ikävä kyllä, mutta tanssin aina kun on mahdollisuus.

Hän ei ole koskaan kilpaurheillut, mutta hiihtää ja käy kuntosalilla.

– En ole löytänyt vielä aerobista kesäurheilulajia, josta tykkäisin, mutta murtomaahiihto on ihan suosikkiurheilulajini, oli jo ennen pandemiaa.

Mainos: Mediatalo Keskisuomalainen

Mainos: Mediatalo Keskisuomalainen

Vaalimainoksesi mukana bussimatkoilla ja aamupalapöydissä

Mainos: LähiTapiola Uusimaa

Etusivulla nyt

Luetuimmat

Mistä tänään puhutaan?

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut