Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

OKM julkisti ehdotuksen kulttuuriperintöstrategiaksi – tavoitteena kulttuuriperinnön vaaliminen, kehittäminen ja hyödyntäminen kestävällä tavalla

Opetus- ja kulttuuriministeriö (OKM) on julkistanut ehdotuksen kulttuuriperintöstrategiaksi vuosille 2022–2030. Strategian lähtökohtana on monimuotoisen aineellisen, aineettoman ja digitaalisen kulttuuriperinnön ja kulttuuriympäristöjen vaaliminen, kehittäminen ja hyödyntäminen, ministeriö kertoo tiedotteessa.

Strategian tärkeimmiksi arvoiksi kerrotaan kestävyys, moninaisuus ja yhdenvertaisuus. Läpäisevänä arvona on myös vastuu kulttuuriperinnön säilyttämisestä ja suojelusta tuleville sukupolville.

Tavoitteena on, että kulttuuriympäristöjä käytetään ja hoidetaan kestävällä tavalla. Esimerkiksi kulttuuriperintöön ja kulttuuriympäristöihin pohjautuvaa kestävää matkailua aiotaan edistää.

– Kulttuuriperintö on yhteiskunnassamme piilevä voimavara, jota tulisi nostaa esiin ja hyödyntää monipuolisesti. Se tarjoaa vaihtoehtoja kestävälle ja hyvälle elämälle, kertoo tiede- ja kulttuuriministeri Petri Honkonen (kesk.) tiedotteessa.

– On hienoa, että nämä mahdollisuudet on laajasti tunnistettu strategiaehdotuksessa. Omalta osaltani kannustan yhä laajempaan yhteistyöhön kulttuuriperinnön hyväksi, Honkonen jatkaa.

Kulttuuriperintöstrategian laatiminen sisältyy pääministeri Sanna Marinin (sd.) hallituksen ohjelmaan. Tavoitteena on, että valtioneuvosto tekee laaditun ehdotuksen pohjalta periaatepäätöksen vuoteen 2030 ulottuvaksi kulttuuriperintöstrategiaksi.