Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Sodankylän elokuvajuhlat alkavat tänään – ohjelmistossa muun muassa palkittu aborttielokuva

Sodankylän elokuvajuhlat alkavat tänään. Aikaisempien vuosien tapaan tapahtumassa nähdään elokuvia ja elokuvantekijöitä niin Suomesta kuin ulkomailtakin.

Festivaalin avajaiselokuvana nähdään yhdysvaltalaisen ohjaaja-käsikirjoittaja Nicholas Meyerin Seuraava päivä, joka kertoo Yhdysvaltojen ja Neuvostoliiton välille syttyvästä ydinsodasta. Lähes neljäkymmentä vuotta sitten ilmestynyt elokuva on noussut teemojensa takia jälleen ajankohtaiseksi.

Lisäksi avajaispäivän ohjelmiston kuuluu muun muassa Venetsian elokuvajuhlien pääpalkinnon viime vuonna voittanut Audrey Diwanin aborttidraama Happening ja unkarilaisen Berlinale-voittaja Ildiko Enyedin läpimurtoteos My Twentieth Century vuodelta 1989.

Kotimaisia tekijöitä festivaalilla edustavat esimerkiksi kiitosta keränneen Pahanhautoja-kauhuelokuvan ohjannut Hanna Bergholm ja parhaan naispääosan Jussi-palkinnon tänä vuonna roolistaan elokuvassa Hytti nro 6 voittanut Seidi Haarla.

Sodankylän elokuvajuhlat järjestetään 37. kerran. Festivaalin elokuvaohjelmistosta vastaavat ohjaajaveljekset Aki ja Mika Kaurismäki sekä tapahtuman taiteellinen johtaja Timo Malmi.

Viisipäiväinen elokuvafestivaali kestää sunnuntaihin asti.