Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

HS: Ooppera ja baletti saivat ison siivun kulttuurialan koronatukea

Suurimmat yksittäiset kulttuurin, liikunnan ja uskonnon koronatuet ohjattiin oopperaan ja balettiin, teatteriin, kirkon diakoniatyöhön sekä Helsingin isoille taidemuseoille, käy ilmi Helsingin Sanomien (HS) selvityksestä.

Eniten tukea sai lehden mukaan Suomen kansallisooppera ja -baletti, jota avustettiin yli 7,1 miljoonalla eurolla. Toisiksi eniten tukea sai Helsingin teatterisäätiö, joka ylläpitää Helsingin kaupunginteatteria. Säätiölle myönnettiin tukea 6,7 miljoonaa euroa.

Kolmanneksi eniten tukea sai Kirkon keskusrahasto noin 4,9 miljoonalla eurolla.

Suomen elokuvasäätiö tuki elokuvia yhteensä viidellä miljoonalla eurolla. Eniten suoraa koronatukea sai lehden mukaan elokuva Luokkakokous 3, jolle myönnettiin yhteensä 634 000 euroa tukea.

HS kokosi yhteen opetus- ja kulttuuriministeriön tukia sekä Suomen elokuvasäätiön koronatukia ja Taiteen edistämiskeskuksen apurahat ja avustukset. Selvityksessä tarkasteltiin myönnettyjä summia. Pieni osa tuensaajista on palauttanut tukia eri syistä.